Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pate Mauri Matias 6 kuukautta vanha

Aamulla kello löi 7:57 ja vauvalle tuli puolivuotta ikää täyteen. Puolet vauva-ajasta on nyt takana päin ja innolla odotellaan isin kanssa sitä mitä seuraavat 6kk pitävät sisällään! Käytiin tänään neuvolassa ja otettiin koko perheelle influenssarokotukset. Tänään Patella oli ensimmäisen kerran sama neuvolatäti toisen kerran. Aina on ollut eri hoitaja mutta nyt oli ekaa kertaa sama naama kaksi kertaa putkeen, hyvä niin! Soitan neuvolaan huomenna ja kysyn mitkä Paten mitat olivat, koska ne unohtui kirjoittaa neuvolakorttiin. Muistaakseni 71,5cm ja 7140g. Paino on edelleen alakäyrässä, itseasiassa tilastollisesti aika pahastikkin, mutta ei ole syytä huoleen, koska Pate on todella pitkä ja tyytyväinen vauva. Lisätään kiinteää ruokaa enemmän päivässä ja joulun jälkeen menemme neuvolaan painokontrolliin ja samalla Pate saa toisen osan influenssarokotuksesta.

Pate on kierinyt kyljen kautta ympäri nyt kahdesti ja kiinteän ruuan myötä Pate on herättänyt öisin vain kerran, on virkeä, energisempi eikä enään itke "jatkuvaa" väsymystä! Huomaa muutoksen heti. Jaksaa olla pidempiä pätkiä tyytyväisenä, päiväunien välit ovat pidentyneet, leikkii ja viiihtyy yksin pitkiä aikoja ja jaksaa olla mahalteen todella paljon kauemmin.

Menen nyt lämmittämään Paten iltapalan pakastimesta ja sitten katsotaan koko poppoo päivän salkkarit. :) 


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kuuden viikon päästä vauva ei ole enään keskonen


Rv 29+5: Käytiin tänään Hyvinkäällä pikkusiskoa moikkaamassa ja pelattiin Afrikan tähteä lähes 3 tuntia.

Rv 29+6:
Tänään Matiaksesta tuli eno ja olo on todella onnellinen ja huojentunut. Perheeseen syntyi terve vauva ja tätä me kaikki oltiin odotettu. Seuraavaksi on meidän vuoro, o ou!

Rv 30+0:
Tänään se alkoi nimittäin lääkeruisku sirkus. Pelkkä ajatus on pelottanut ja hirvittänyt ihan suunnattomasti ja tänään se sitten alkoi, päivittäinen piikittäminen synnyttämiseen saakka ja siitä vielä eteenpäin kuuden viikon ajan. Ensimmäinen piikki oli ihan katastrofaalinen. Yritin olla reipas ja piikittää ensimmäisen itse yksin. Ensinnäkin se alkoi itkettää kun näin miten pitkä se neula on ja sitten se pitäisi vielä kokonaan tuikkaista mahaan. En saanut kunnon otetta pinkeästä vauva mahastani ja kun sain piikin ihon alle kokonaan niin en pystynyt pitämään kättä vakaana saatika sitten painamaan ruiskusta lääkettä. No, kun luulin olevani valmis niin katsoin etten ollut saanut sitä lääkettä painettua ruiskusta ulos ollenkaan mahaani ja sitten piti tehdä koko juttu uudestaan eri kohtaan. Toisella yrityksellä olin jo niin itkuinen etten nähnyt kunnolla ja se kyyry asentokin oli erittäin huono. Siitä lääkkeen aiheuttamasta poltosta ja kirvelystä tuli niin tuskaiset kivut että oli ihan pakko vain luovuttaa ja jättää homma puolitiehen ja jätin loput 20% lääkkeestä ruiskuun. Vaikka se oli jo ohi ja ruisku oli jo pois käsistäni niin se lääke kipuili ihon alla vielä minuuttien ajan ja itkin siitä varmaan koko seuraavan tunnin. Mahaan sattui myös se kun vauva puski ja potki kipukohtaan. Yksi asia on ainakin nyt varma, en piikitä itseäni enään ikinä! Matias parka yritti lohduttaa, halata ja hauskuttaa mua mutta se itku ei vain loppunut millään. Itkin ettei tästä tule mitään koska mä en pysty tähän ja haluan ettei mua pistetä enään ikinä. Olin ihan romuna ja ajatus siitä että tämä tulee tapahtumaan vielä yli 100 kertaa sai mut todella epätoivoiseksi.

Rv 30+1:
Olo on nyt parempi Matiaksen tsemppien ansiosta ja tänään Matias hoiti mun pistämisen. Itku tuli kivusta ja siitä koko tilanteesta mutta koko juttu meni kaiken kaikkeaan erittäin hyvin ja sain kehuja miten reipas olen, heh. :) Matias piikitti erittäin hyvin samalla kun minä pidin kahdella kädellä ihopoimua tarjolla mutta tälläkertaa pistos pistettiin tuonne alavatsaan kyljen viereen. Sieltä saa hyvän otteen istuessa. Enään ei tule kuuloonkaan että piikitettäisiin tuohon pinkeään ja kovaan vauvamahaan navan viereen. Matias tokaisi tämän tilanteen jälkeen että hänestähän voisi hyvin tulla sairaanhoitaja! :D


Rv 30+2: Mä otin kihlasormuksen toistaiseksi pois kun sormet ovat niin turvoksissa :(

Rv 30+3:
Oi vitsit miten ihana päivä tänään on ollut! Käytiin willassa ostoksilla ja hoitamassa asioita. Ennen lähtöä Hyvinkäälle Matias huomasi että hänelle oli tullut viesti Willan lastentarvike liikkeestä että meidän rattaat ovat saapuneet ja valmiina noudettavaksi. Ja ne rattaat ovat aivan aivan super ihanat! Juuri sellaiset mitkä haluttiinkin. Vaunujen hakemisen ja autoon pakkaamisen jälkeen Willan vessassa pissalla ollessani huomasin että nyt vuorostaan mulle oli tullut tekstiviesti missä luki että mun äitiyspakkaus on saapunut ja sen voi noutaa meidän lähikaupasta. Voi tätä ilon ja onnenpäivää!

Rv 30+4:
Matias lähti jo keskipäivällä ystävänsä luokse Hyvinkäälle viettämään poikien iltaa. Pikkusisko tuli mun seuraksi meille yökylään. Sisko saapui mun luokse hyvissä ajoin päivällä ja melkein samantien lähdettiin ulos kun oli niin kaunis ilma! Sisko kasasi mun pyörätuolin autosta ja sitten me lähdettiin rullailemaan kohti kirpputoria. Kirpputorin jälkeen käytiin pyörähtämässä mustissa ja mirrissä josta matka jatkui prismalle. Ostettiin jäätelöt ja mentiin ulos aurinkoon nauttimaan ne. Ulkona tarkeni pelkästään huppari päällä! Sitten käytiin vielä viereisessä hong kongissa josta ostin Afrikan tähti pelin ja kolmen litran käsisaippua kanisterin. :D Tämän 1,5 tuntisen reissun jälkeen saavuttiin kotiin, syötiin ja isosisko tuli meidän seuraksi hetkeä myöhemmin. Illalla lähdettiin siskojen kanssa Tampereen kappahuoneelle, Sannin ikärajattomalle keikalle. Ennen lähtöä oli kuitenkin piikittämisen aika josta pienempi sisarukseni suoriutui mallikkaasti. Äiti oli opettanut sitä eilen pistämään mandariiniin. :D Matka keikalle meni joutuisasti, päästiin pyörätuolilla hyvin paikalle ja hissin avulla liikkuminen lavan eteen sujui ongelmitta. Keikka oli ihan mielettömän hyvä ja harmikseni ehkä viimeinen Sannin keikka minulle vähään aikaan! Vaikka otin särkylääkkeen jalalle ennen keikkaa niin se istuminen sattui silti. Keikan jälkeen odotettiin että isosiskon avomies pakkasi basson ja muut kamansa kaasaan ja lähdettiin takaisin kotiin. Isosisko ja miehensä heittivät meidät pikkusiskon kanssa Riksuun ja päästiin nukkumaan puoli kahden aikaan yöllä.

Rv 30+5: Tänä aamuna nukuttiin puoleen päivään asti, Matias oli ilmestynyt viereeni aamu yöstä baari-illan jälkeen ja jatkoi unia vielä pidempään. Mä ja pikkusisko syötiin aamupala ja pelattiin lautapelejä. Myöhemmin tilattiin porukalla pasta-annokset kotiin ja katsottiin paon toista tuotantokautta. Ruuan jälkeen Matias vei pikkusiskon juna-asemalle ja loppuilta vaan löhöiltiin sohvalla ja nautittiin Matiaksen kanssa toistemme seurasta kun koko edellis päivä oltiin erossa toisistamme. Illalla jouduin ottamaan yhden gramman panacodia selkä ja hermosärkyyn. Ei kyllä paljoa auttanut. Kaikki liikuttaminen sattui jalkaan ja yhdessä vaiheessa jouduin pyytämään Matiasta nostamaan sängyllä mun vasemman jalan koukkuun kun en saanut sitä itse liikutettua/nostettua... :(



Rv 30+6: Mä kävin aamulla lääkärissä hakemassa lisää sairaslomaa ja lääkäri kirjoitti mulle suoraan kahden kuukauden sairasloman loppuajaksi ja ihmetteli sitä miten kaikki aiemmat lääkärit ovat kirjoittaneet mulle vain 1-2 viikon mittaisia saikkuja. Huh nyt on yksi asia lisää hoidettuna pois alta eikä tarvitse siitä enempää stressata tai ravata jatkuvasti terkkarissa. Iltapäivällä meillä oli neuvola ja tämä käynti olikin lähes kahden tunnin mittainen. Aluksi käytiin ihan samat perusasiat läpi, miten olen voinut ja kuunneltiin pojan hienot sydänäänet. Lopuksi käytiin läpi asioita vuorovaikutuksesta vauvan kanssa. Neuvolatäti oli ihan hämmästynyt miten hyvin ja paljon oltiin jo mietitty ja puhuttu kaikista asioista ja juuri niistä tärkeimmistä tulevaisuuden asioista ja suurimmista muutoksista ja arjen muutoksista vauvan kanssa. Myöhemmin käytiin vielä katsomassa ensikertaa Matiaksen siskon vauvaa. Pidettiin poiikaa sylissä ja ihmeteltiin miten ihana, pieni ja rakas hän on.

Rv 31+0:
Tasan kuuden viikon päästä vauva ei ole enään keskonen! Selkää on särkenyt nyt kolme päivää samaan kohtaan. Inhottavaa. Ja jalassa hermosärky on päivittäistä ja jatkuvaa vaikka siitä en kokoajan kirjoita/puhukkaan.

Rv 31+1: Aamuyöstä heräsin vatsakipuun, olin ihan varma että se oli supistus, mutta en muista tilannnetta oikein hyvin eikä kipu toistunut. Kun olin enemmän hereillä niin ajattelin että ehkä se oli vain jotain ihme suolistoperäistä vatsakipuilua, en tiedä! Tänään on särkenyt päätä lähes koko päivän.. Aamulla jalkaa kolotti niin paljon että se meinasi pettää kokoajan alta kun kävelin vessaan.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Ajatuskin itsensä piikittämisestä ahdistaa ja pelottaa


Rv 27+4: Tänään käytiin Matiaksen siskon ja hänen miehensä luona kylässä. A:n laskettuaika on jo kahden viikon päästä. Jänksää! Sain kotiin lainaan kolme isoa palapeliä, onneksi asia tuli puheeksi koska mun on pitänyt jo kauan aikaa ostaa jokin iso palapeli itselleni. No nyt niitä on ja riittää tekemistä kotona. :)

Rv 27+5:
Illalla oli vaikeuksia liikkua ja mennä nukkumaan kun tää maha oli niin isona!

Rv 27+6: Lähdettiin neuvolalääkäriin hakemaan mulle lisää sairaslomaa tosta mun kipeästä lonkasta. Lääkäri tutki sen ja kertoi että, hormoonit löystää nivelsiteitä ja niveliä ja että si-nivel vaivaa ja aiheuttaa kivut. Joillain kuulemma saattaa vähän nilkat lonksua ja joillain toisilla taas voi olla vähän enemmän kipua. Hän kirjoitti saikkua ja reseptin panacodia. Lääkäri pahoitteli että oli viimeksi antanut mulle väärän lausunnon ja mulla on sittenkin periytynyt äidiltä verenhyytymistauti jossa on normaalia isompi riski saada veritulppa. Jonka takia mulle aloitetaan lääkitys ennen ja jälkeen synnytyksen mikä estää veritulppien syntymistä. Ikävin juttu tässä on se että lääkitys otetaan piikittämällä. Tästä uutisesta flippasin ja aloin itkeä. Ajatuskin itsensä piikittämisestä ahdistaa ja pelottaa. Matias onneksi on isona tukena ja tsemppaa mua. Sanoi että hänkin opettelee piikittämisen ja auttaa mua kaikessa mahdollisessa.

Rv 28+0: Ollaan käyty ruokakaupassa niin että Matias työntää mua Prisman pyörätuolilla. Siitä tulee onnellinen fiilis kun pääsee liikkumaan ilman kipuja.

Rv 28+1:
Huomasin että sukat jättävät jalkoihin painaumat, eikä kihlasormuskaan enään lähde pois sormesta. Lievää turvotusta on havaittavissa!

Rv 28+2:
Tänään on äidin 48v syntymäpäivä ja äiti tuli meille kylään, pesi meidän ikkunat, parvekkeen lasit ja suihkun. Toi mukanaan kirpputorikamaa mulle myyntiin. Myöhemmin pikkusisko tuli meille kylään ja käytiin vielä itsekkin illemmalla Hyvinkäällä mun perheen luona kun Matias meni Tomin ja mun isosiskon kanssa treeneihin niiden viikonlopun keikkaa varten.

Rv 28+3: Pikkusiskoni tuli meille taas kylään ja tälläkertaa yöksi. Ihanaa! :) Pelattiin uutta ostamaani Rayman peliä ja hinnoiteltiin tavaroita kirpputorille.

Rv 28+4: Tänään syötiin siskon yhtä lemppariruokaa; paistettuja kanapihvejä, pastaa, bernaisekastiketta ja salaattia. Myöhemmin äiti ja P hakivat pikkusiskon meiltä Hyvinkäälle. Illalla mentiin Hyvinkäälle perässä nimittäin baariin! Sielä oli Sarcan keikka tuuraavalla rumpalilla ja oli kyllä todella hurjaa katsoa oman bändin keikkaa ulkopuolisena katsojana. Hyvin ne kyllä vetivät! Sarcan jälkeen oli Tomin ja Matiaksen esiintymisen vuoro. Oltiin poitsun kanssa ylpeinä kuuntelemassa kun isi räppäsi lavalla ja välillä osoitteli meitä. <3


Rv 28+5:
Illalla Matias lähti auttamaan ystäväänsä muutossa ja minä jäin kipeiden jalkojeni kanssa kotiin hinnoittelemaan vähän lisää tavaraa kirpputorille niin huomenna päästään ne sinne kirppikselle sitten viemään.

Rv 28+6: Matias kävi lääkärissä ja sai taas lisää sairaslomaa sen kipeästä akillesjänteestä. Iltapäivällä lähdettiin terkkariin mun fysioterapeutin luokse. Fyssari kyseli ja tutki ja kyseli lisää. Hän oli tosi osaaava ja mukava nainen! Lopputuloksena hän teippasi sellaisella auttavalla urheilijateipillä mun selän, lonkan, sovitteli ja laittoi mulle tukivyön. Tukivyö tukee si-niveltä ja pitää nivelet paremmin paikoillaan ettei ne olisi niin löysällä. Olo leveni heti kun otin vyön lantiolta pois. :D Sain kesäkuun loppuun asti lainaan tämän tukivyön lisäksi myös _ihanan_ pyörätuolin. Aah, oon niin onnellinen ja helpottunut että sain sen! Pääsee liikkumaan ilman kipuja. Helpottaa ulkona liikkumista ja ostoksilla käyntiä kyllä niin paljon. Ja pääsen ulos ''kävelylle'' Matiaksen kanssa. :)

Rv 29+0: Tänään oli edessä lääkärikäynti synnärillä Hämeenlinnassa. Ensin huonot uutiset: Käynnin tarkoituksena oli puhua mun verenpainetaudista ja siitä äidiltä peritystä verenhyytymistaudista. Lääkäri kirjoitti mulle reseptin siitä lääkekuurista mikä estää veritulppien syntymistä. Lääkekuuri aloitetaan viikon päästä raskauspäivänä 30+0, lääke otetaan piikittämällä ja lääke on erittäin, siis erittäin kallista..! Piikitystä jatkuu siihen asti kun synnytyksestä on kulunut 6 viikkoa eli jos synnytän laskettunapäivänä niin piikitän itseäni lääkeneulalla mahaani 16 viikkoa putkeen jokapäivä. Hoitaja neuvoi mua miten piikitetään. Matias opettelee sen myös ja on suurena tukena tässä(kin asiassa) mulle. Pelkkä ajatus siitä on hirveä että piikitän itseäni ja vielä sinne seudulle missä vauva on. Tämän lääkkeen kanssa en saa samanaikaisesti selkäydinpuudutusta synnytykseen vaan niiden välillä on täytynyt kulua 8 tuntia aikaa. Jos oon ehtinyt piikittää itseeni tuota veritulpan estolääkettä ja synnytys käynnistyisi vähän sen jälkeen niin en saisi sitä kivunlievitystä mitä eniten olen odottanut, kaikista tehokkainta puudutusta, koska pelkään kipua tooodella paljon. :( No nyt niihin hyviin uutisiin: Vauvalla on kaikki hyvin. Lääkäri halusi ultralla vilkaista masuuni ja sehän passasi minulle! Tätä olin salaa toivonutkin, kerran kun sielä synnärillä oltiin käymässä. :) Lääkäri mittaili sieltä kaikki tarvittavat mitat ja kasvukäyrä on hyvin kasvussa. Vauva painoi tänään 1,325kg ja arvioitu syntymäpaino on 3,5kg. Vauva liikkui, hän on pää alaspäin, istukka on kunnossa, lapsivesi on kunnossa ja sitä on riittävästi. Vauva oli pysynyt edelleen poikana mikä oli myös tosi ihana uutinen. Koko käynnistä jäi ultrauksen ja vauvan näkemisen ansioista erittäin hyvä, helpottunut ja onnelinen olo. Tämän jälkeen lähdettiin Hämeenlinnan kauppakeskuksen kautta Matiaksen äidin syntymäpäiville.

Rv 29+1: Aprillipäivä ja mua/meidän perhettä höynäytettiin aika pahasti mutta ei siitä sen enempää! Tänään on äidin miehen 58v syntymäpäivät ja niitä juhlistettiin Hyvinkäällä äidin luona pienellä porukalla. Lahjaksi hän sai konjakkia, Pete lauloi ja soitti synttärisankarista laulun, isosiskoni osti lahjaksi pappa mukin, muumipappa mukin, minä kirjoitin runon ja teetettiin päivänsankarille taulu jossa hän on Matiaksen kanssa. :) Juhlien jälkeen Matias haki Willasta meidän vauvan turvaistuimen. <3

Rv 29+2: Pikkusisko tuli meille yökylään jälleen. Sisko viihtyy meillä kyllä tosi hyvin ja on viettänyt täällä paljon aikaa viimeaikoina. Sanoinkin Matiakselle että valittiin kyllä erinomainen kummitäti meidän vauvalle. :)

Magneetti Avarasta 3e ja puulaatikko Löytötexistä 8,90e

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Neuvolan käytös ihmetyttää

Rv 26+1: Vauva painautuu ihoa vasten välillä vähän ärsyttävän tuntuisesti, sitten hieron hellästi käsillä ja vauva vetäytyy pois pinnalta. Se tuntuu myös inhottavalta kun kasvanut masu pysäyttää ja estää kylkiluiden liikkumisen. Istuessa kylkiluut vain töksähtää masua vasten :D

Rv 26+2: Oih kun viikko onkin mennyt nopeasti. Olo on energinen, nautin olla töissä ja kohta pääsee miehen kanssa viettämään viikonloppua. Tänään oli toinen perhevalmennus jossa läpi käytiin synnytystä parisen tuntia. Nyt ollaan taas vähän enemmän viisaampia. :)


Rv 26+3: Aamulla töihin kävellessä ihan normaalisti, lonkkani kipeytyi. Päivän mittaan se vain paheni ja olisin lähtenyt hakemaan saikkua jos mulla olisi ollut auto. En pysty kunnolla kävellä. Käveleminen tuotti tuskaa mutta onnistuin jotenkin tuskailemaan kokonaiset 6 tuntia töissä kunnes Matias haki mut kotiin. Matias hoiti kaupassa käymisen kun en voi varaa painoa tuon jalan päälle. Onneksi alkoi viikonloppu niin ehtii levätä kivun pois :)

Rv 26+4: Huoh, heräsin aamulla ja jalkaa särkee vähintään yhtä pahasti kuin eilen. Kivut ovat todella kovat ja käveleminen on lähes mahdotonta. :( Matiaksen avulla pääsin kampeamaan kellariin meidän saunavuorolle. Saunan lämpö auttoi edes hetkeksi kipuihin. Vauva muuten alkoi heti potkia kun saunaan mentiin!

Rv 26+5: Äiti, Pentti ja pikkusisko tulivat meille Hyvinkäältä kylään. Äiti ja Pentti toivat mulle yllätyksenä toivomani kävelykepit, nyt pääsen kävelemään vähemmän kivuliaammin! Äiti oli ostanut meille myös tehosekoittimen ja hedelmiä. Ohhoh, oli kyllä mieluisa yllätys sekin! Mamma sanoi että Sandra ja vauva tarvitsevat tehosekoitinta. <3 Olin pohtinut pitkään tehosekoittimen ostamista, mutten koskaan raaskinut tai saanut aikaiseksi sitä ostaa. Äiti oli tämän kuullut ja kävi salaa hankkimassa sellaisen meille. Kiittelin paljon ja kerroin että se tulee varmasti ihan viikottaiseen käyttöön! Tänään lonkkakipu alkoi säteillä koko jalkaan hermokipuna. Nukkuminen on vaikeeta kun jalkaa jomottaa ja jalka on todella levoton sen takia. Päivällä mulla oli pallea/rintalasta kipua noin tunnin verran vaihtelevasti. Ihankuin vauva olisi puukottanut mua ylävatsaan. Kivun takia en pystynyt hengittämään keuhkoja äärimmilleen, painamaan kipu kohdasta tai suoristaa selkää täysin suoraksi. Kipu onneksi loppui myöhemmin kokonaan.


 
Rv 26+6: Tänään on jäljellä tasan 3 kuukautta laskettuunaikaan. Aamulla yritin soittaa terkkarista lääkärinaikaa tällepäivälle; tuloksetta. No, soitin fysioterapeutille soittoaikana enkä saanut häneen yhteyttä. Soitin neuvolaan ja kyselin aikaa neuvolalääkärille. Kaikki tämän viikon ajat olivat varattuja ja sain ajan vasta viikon päähän. Kello 14:15 lähdettiin neuvolaan koska meillä oli varattuna käyntiaika täksi päiväksi - onneksi! Meidän vakkari neuvolatäti on jo äitiyslomalla ja hänen tilallaan on tuuraava sijainen. Neuvolassa virtsa oli puhdas, painoa oli tippunut 2kg, kaskukäyrä oli hyvin kasvussa, neuvolatäti näki vauvan potkun mun vatsalta ja pojan sydänäänet kuuluivat todella vahvasti. Kaikki on kunnossa lukuunottamatta kovia kipujani. Jalka ei ole enään kipeä vain lonkasta, nyt on lisänä hermosärkyä koko jalassa varpaisiin saakka ympäri vuorokauden. Koko jalkaa jomottaa, nyrkillä hakkaaminen jalkaan auttaa hermosärkyyn, mutta mikään muu ei auta, ei mikään asento. Aina sattuu vaikka kuinka yrittäisin sitä lepyyttää. Kysyinkin että voisiko neuvolatäti kirjoittaa mulle sairasloman, tottakai ajattelin että saan saikkua ainakin tällepäivälle ja huomenna yritän sitten uudelleen saada lääkärille ajan. Mutta ei kuulemma voinut kirjoittaa. Kysyttiin että miksi ei voi ja hän sanoi että koska kun lääkärit voivat vain kirjoittaa sairaslomaa. Kyllä Piia on minulle aiemmin kirjoittanut? Sijainen kysyi että ai onko, oliko silloinkin tähän samaan vaivaan? Ei ollut vaan kyseessä oli silloin pahoinvointi töissä. Sitten sijainen selitti että he eivät voi kirjoittaa sairaslomaa muusta kuin raskausoireista ja flunssasta. Mietin että mitä helvettiä tämä on, raskaus löystää lonkkaniveliä ja mulla on erittäin pahat lonkkakivut, ikinä ei ole ollut vastaavaa oiretta ennen raskauta, eikä neuvola ota siihen mitään kantaa! Kysyin ihmeissäni että täytyykö meidän nyt lähteä jonnekkin hiton päivystykseen jonottamaan näillä kivuilla ja vielä tähän aikaan iltapäivästä, hakemaan sairaslomaa kun työpäiväkin on jo päättynyt. No, kysyin vähän nätimmin mutta vastaukseksi saatiin että niin nyt täytyy tehdä, lääkärin olisi tutkittava se jalka, kun hän ei voi saikkua kirjoittaa jos se olisi täytynytkin tutkia se jalka. Ärsytti niin paljon. Olin puhunut kyseisen henkilön kanssa jo tänään aiemmin puhelimessa, kertonut että tarvitsen sairaslomaa ja kyselin neuvolalääkärin aikoja. Eikä hän tajunnut missään vaiheessa mulle kertoa että hän ''ei voi'' kirjoittaa mulle sairaslomaa täksipäiväksi. No aivansama, ei muu auttanut kuin mennä sairaalaan pöpöjen luokse. Ilmoittauduin tiskille ja kerroin koko tarinan miten neuvola oli lähettänyt minut, kivuissaan olevan raskaana olijan jonottamaan päivystykseen, paikkaan mihin mun ihan viimeiseksi kannaisi mennä. Kerroin että tulin tänne juuri äsken suoraan neuvolasta kun he eivät ottaneet kantaa asiaani. Kerroin vaivastani ja siitä etten jaksa kipujen takia kauaa jonottaa istualteen. Paikalle tuli toinen hoitaja kyselemään ja ihmettelemään neuvolan käytöstä ja sanoi että ottaa mut heti seuraavana huoneeseen. Kiittelin kovasti ja käytiin odottamaan hoitajaa ja melkein samantien olin jo huoneessa hoitajan kanssa. Tämä sairaanhoitaja oli ihan järkyttynyt ja ihmeissään. Moitti neuvolan toiminnan aivan lyttyyn. ''Just joo! Tottakai heillä on valtuudet kirjoittaa sairaslomaa. Voisi edes pikkaisen sitä järkeä käyttää! Vaikka saman alan työntekijästä on kyse on niin kyseenalaistan hänen työnsä kyllä silti aivan täysin hei haloo!'' Ja ilman mitään jalan tutkimista hän kirjoitti mulle jo sairaslomatodistuksen tälle päivälle ja varasi mulle lääkäriajan heti seuraavalle päivälle. Kiittelin paljon heidän välittämisestä ja erittäin hyvästä palvelusta. Koko päivystyksessä käyntiin meni aikaa ehkä 10 minuuttia ja sitten päästiinkin jo lähtemään kotiin, paljon paremman mielen kanssa. :)

Rv 27+0: Nyt alkoi viikko 28. Kävin lääkärissä ja sain koko loppuviikon sairaslomaa. Eilen neuvolassa kerrottiin että kipuihin voi pyytää lääkäriltä reseptillä panacodia. Kysyin useamman kerran että voiko sitä muka syödä ja siitä ei ole mitään haittaa vauvalle? Neuvolatäti sanoi vaan että joojoo, ei ole haittoja. En silti olisi sitä syönyt vaikka oltais tarjottu. Kysyin asiasta tänään lääkäriltä ja hän sanoi etten vikalla kolmanneksella saa syödä panacodia. Ja että panacod aiheuttaa riippuvuutta vauvalle. Herranjumala ei neuvolassa mulle mitään siitä sanottu että se tekee vauvan riippuvaiseksi sille lääkkeele! Huhhuh. Kävin myös hammastarkastuksessa ja sain taas uuden ajan. Nyt mun hampaat on tarkistettu kaksi kertaa läpi ja ne antaa kokoajan vaan uusia aikoja? Matiaskin sai loppuviikoksi sairasloman tulehtuneen akillesjänteen takia. Onni onnettomuudessa että mies on kotona mua hoitamassa. Jalkaa särkee kokoajan tuskaisen paljon. Mikään ei auta. Vääntelen ja hakkaan jalkaa jatkuvalla syötöllä. Kävelen levottomasti ympäri asuntoa samalla venyttäen jalkaani, toivoen että kipu hellittäisi; tuloksetta. Kauan tätä vielä kestää? Synnytykseen saakka?


Rv 27+1: Tänään multa porattiin ja paikattiin hampaassa oleva reikä. Äiti toi mulle eilen villapeiton avuksi hermosärkyihin. Se toi meille myös kauniita narsisseja istutettavaksi. <3 Meillä oli tänään viimeinen perhevalmennus. Katsottiin synnytysvideo ja opittiin taas paljon kaikkea uutta ja hyödyllistä! Noi käynnit ovat olleet aivan ihania ja meillä on ollut niin kiva porukka!

Rv 27+2: Minä istutin parvekkeelle äidin tuomat narsissit ja Matias siivosi koko asunnon, parveketta myöten. Nyt on taas puhdas koti ja kaunis parveke. Hermosärky on hellittänyt, mutta jalkaa jomottaa silti edelleen. Kaikista pahinta jalalle on autossa istuminen. Kävely ja liikkuminen tuottaa suurta tuskaa päivästä toiseen.

Rv 27+3:
Tänään alkaa ihana viikonloppu, vaikka saikulla ollaan molemmat oltukkin koko viikon. Nyt on lonkka/jalka ollut jo viikon kipeä. Eniten kipua tuottaa käveleminen, istuminen, nouseminen, sängyssä asennon vaihtaminen.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Milloin alkaa viimeinen kolmannes?


Rv 25+1: Olo on tukala ja inhottava kävellä selkäsuorassa kun vauva on kokoajan pääalaspäin ja pää painaa alavatsaan kovalla paineella kokoajan ja se tuntuu häiritsevältä :D Silloin on mukavampi olla kun vaavin pää ei painaudu ihoa vasten. Tuntuu kuin kokoajan olisi pissahätä!

Rv 25+2:
Tänään meillä oli perhevalmennus 1/3 Riksun neuvolassa. Meitä oli sielä viisi pariskuntaa ja yhteishenki oli tosi hyvä. :) Eka käynti kesti 1,5 tuntia ja seuraava käynti on ensiviikolla samaan aikaan ja silloin käydään kaksi tuntia synnytystä läpi. Tällä ekalla käynnillä vähän esittäydyttiin ja käytiin läpi seuraavia käyntejä. Aiheena ekalla kerralla mistä juteltiin oli vanhemmuus, mitä se tarkoittaa ja miten se muuttaa jokaisen meidän elämää. Odotan innolla seuraavaa käyntiä!

Rv 25+3:
Viikon viimeinen työpäivä on nyt takana ja lähden hakemaan saikulla olevaa miestäni kotoota mun mukaan ruokakauppaan. Kun saavutaan ruokakaupasta takaisin kotiin niin hetken päästä jo minun siskoni Hyvinkäältä pimpoittavat ovikelloa ja tulevat meille kylään. Laitettiin ruokaa yhdessä ja katsottiin elokuva. Pikkusiskoni, vauvan kummitäti toi mukanaan itseleivottuja mustikka muffineja, njams! Me puolestaan oltiin ostettu kaikille isot donitsit. Isosiskolla on nyt jo viikon mittainen migreeni takana eikä loppua näy. Juteltiin paljon vauva-asioita ja pojan tädit koskettivat molemmat masuani ja tunsivat pojan kun näytin heille oikean kohdan! =)

Rv 25+4: Aamulla kävin ostoksilla vauvakutsuja varten. Päivällä oli tiedossa Matiaksen siskon ja meidän vauvan serkun vauvakutsut! Juhlat olivat todella onnistuneet, ruokia, juomia, ihmisiä ja ohjelmanumeroita myöten. <3 A oli todella iloinen ja onnellinen juhlista, osallistujista ja lahjoista! Illalla kotona katsottiin vihdoin Matiaksen kanssa kauhuelokuva Annabelle. Suosittelen katsomaan!

Rv 25+5: Vauva ei enään liiku ja potki niin paljoa kuin silloin pienempänä kun oli enemmän liikkumistilaa. Tunnen vauvan kyllä kokoajan mutta nykyään se potkii enimmäkseen vain aamuisin ja iltaisin sekä liikkeet ovat sellaisia hidastempoisia ja päällä puskemista. Vauva nukkuu aika paljon ja tällä viikolla vauva on viihtynyt paljon pääalaspäin. Vauva on nyt noin 30 cm pitkä ja jos hän päättäisi syntyä nytten niin selviytymis mahdollisuudet olisivat jo suuret. <3


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Potkiva poika

 

Rv 21+3: Tänään Matias tunsi lapsensa ensimmäistä kertaa <3 Eli potkun ja vielä kahdesti!

Rv 21+4: Tänään oli Mummin veljen 60 vuotis juhlat missä oltiin soittamassa ja juhlimassa. Sain paljon kehuja ja kyselyitä mahastani. :)

Rv 21+5: Rentoutunut olo sunnuntaina kullan kainalossa, elokuvan ja popcornien parissa.

Rv 21+6: Tänään mulla alkoi työkokeilu päiväkodissa ja rakastuin tohon työhön heti. Töissä täytyy olla omatoiminen ja heittäytyä heti auttamaan lapsia vaatteiden, ruuan ja leikkien kanssa. Meidän ryhmän lapset ovat niin ihania ja valloittavia persoonia löytyy jokalähtöön!

Rv 22+0: Tänään Matias kasasi pinnasängyn vauvalle. <3 Illalla poika potki tosi tosi paljon, tunnustelin niitä ensin kädellä ja kun otin käden pois niin NÄIN vielä muutamat potkut massussani!! :o Vatsa nousi potkun kohdalta ja näytti siltä kuin sitä oltais tökitty sisäpuolelta. <3

Rv 22+1: Olohuoneessa on aika ahdasta kun täällä on paljon vauvan vaatteita ja huonekaluja odottamassa pääsyä omille paikoilleinsa

Rv 22+2: Äippä ja Pena lähti tänään Torinoon hakemaan ralli palkintoa. Töissä sujuu hyvin, siellä on mukavaa ja vihdoin alan oppia hoitolasten nimet.

Rv 22+3: Jee! Me käytiin Willassa kiertelemässä meidän ystävän kanssa ja käytiin laittamassa lastenvaunut tilaukseen jiihuu!!

Rv 22+4: Ystävänpäivä! Mulla oli Matiakselle, mun parhaalle ystävälle lahjana kaunis ystäväkoru, sellainen puolikas sydän kaulakoru ja Matias oli käynyt ostamassa mulle Guessin käsilaukun.. ohhoh. Osaa se mies kyllä aina yllättää. Olin ihan sanaton ja liikuttunut enkä uskonut silmiäni. Kiitos rakas ihan älyttömästi <3 Olet maailman ihanin. Illalla oltiin keikalla Hyvinkäällä bar zoomissa. Koko päivä meni oikeestaan siihen. Roudaamiseen, purkamiseen, kasaamiseen ja asioiden hoitamiseen. 
Keikka itsessään meni hyvin mutta olo oli kyllä todella nuutunut ja väsynyt sen jälkeen.

Rv 22+5: Leivoin tänään hyviä, pehmeitä ja isoja laskijaispullia, namskis! Pullat kohosivat kunnolla mutta läsähtivät sitten matalemmiksi kun voitelin ne kananmunalla talouspaperin voimin koska en omista pullasutia :( Aiemmin päivällä käytiin moikkaamassa Matiaksen ihanaa mummoa.

Rv 22+6: Käytiin tänään Matiaksen vanhempien luona kylässä. Herkuteltiin, autettiin tietokoneella ja anoppi oli taas ostanut ihania vaatteita meidän pojalle. :)

Rv 23+0: Syömisen jälkeen maha tuntuu niin isolta että pelkään sen repeävän. Onneksi oon muistanut rasvailla sitä ahkerasti jos se jotain auttaisi.

Rv 23+1: Töissä sujuu hyvin. Siellä on mukavaa! :) Tänään vähän riideltiin Matiaksen kanssa pitkästä aikaa ja siksi on surullinen mieli mutta onneksi näitä huonoja päiviä ei ole paljoa eikä usein.

Rv 23+2: Meidän ystävälle syntyi tyttö tänään aamuyöstä. Olo on niin onnellinen ja iloinen hänen puolestaan! Pieni prinsessa näytti kuvissa niin täydelliseltä kun olla voi. Appiukko teki yllätysvisiitin meille kylään. Siinä oli kyllä taas sellaista menoa ja meininkiä! Illalla ei ollut yhtään nälkä vaikka en ollut syönyt lämmintä ruokaa kuin aamupäivällä viimeksi. Turvottaa..

Rv 23+3: Olo on epämukava ja turvonnut. Vessassa olen käynyt tänään kakkosella ja neljä kertaa.. Turvottaa, väsyttää ja haluaisi vaan löhöillä sohvalla ja levätä. Töissä oli todella epämukavaa istua kovalla tuolilla. Jalkoja särkee ja kokoajan on ähky olo vaikken olisi syönyt moneen tuntiin eikä nälkä vaan tule :( Pakko on silti syödä säännöllisesti. Onneksi hamstrasin ruokakaupasta itselleni ison määrän appelsiineja lisää kotiin ja se on ihanan raikasta ja kevyttä syötävää. Mutta muuten on ihanan rentouttava olo ja ajatus siitä kun viikonloppu alkoi kullan kanssa ja saa vain löhötä ja rentoutua kotona niiin paljon kun haluaa! Tiedossa on sellainen viikonloppu ettei ole mitään ohjelmaa ja päästään pitkästä aikaa jopa saunomaankin ja ehkä saan ton miehen nakitettua hieromaan mun jalkoja. Jes! :)

Rv 23+4: Pitkästä aikaa meillä on sellainen viikonloppu ettei ole mitään suunnitelmia ja kahden viikon flunssa on nyt vihdoin selätetty!

Rv 23+5:
Aamulla käytiin moikkaamassa Matiaksen mummoa ja iltapäivällä meidän ystäväpariskunta tuli meille kylään. Pojat kanteli ja siirteli huonekaluja paikasta toiseen ja saatiin vihdoin vauvan huonekalut omille paikoilleen. Mutta tavarat ovat vielä ihan hujan hajan ja täällä näyttää siltä että olisi joku muutto kesken.

Rv 23+6: Tänään Matiaksen vanhemmat lähtivät kuukaudeksi ulkomaille. Illalla mentiin Hyvinkäälle mun äidin ja perheen luokse syömään illallista. Ennen Hyvinkäälle lähtöä Matias tunsi vauvan potkut taas pitkästä aikaa moneen viikkoon. Se oli herkkä hetki ! :)

Rv 24+0:
24 päivä ja 24 viikkoa raskautta. Tänään on Matiaksen nimipäivä ja sitä juhlittiin kotona herkkujen kanssa. :) Illalla käytiin meidän ystävän luona kylässä joka sai viime viikolla pienen tyttö vauvan. <3 Vauva oli niin ihanan pieni ja hentoinen, iso silmäinen kaunokainen! <3 Päivällä meillä oli raskauden kolmas neuvola. Siellä käytiin kaikki samat rutiini asiat kuten aina aiemminkin ja lisäksi mitattiin mun sf-mitta, eli kohdun koko ja se oli juuri sen kokoinen kuin pitääkin. Sydänääniä kuunneltiin aika pitkään ja sieltä kuului kovia tömähyksiä kun poika potki ja löi nyrkillä kokoajan! :D Tänään ilmestyi aivan ihana, 2015 vuoden äitiyspakkaus ja saatiin lupalappu sen hakemiseen.

Rv 24+1:
Tänään mulla oli raskausajan hammaslääkäri tarkastus. Sieltä löytyi yksi reikä ja hammaskiveä, muuten kaikki oli hyvin kunnossa. Hammaslääkäri kertoi mulle paljon lapsen hampaiden hoidosta ja suuhygieniasta. Kyselin paljon, opin kaikkea uutta ja tärkeetä kuten sen että ksylitolin nauttiminen raskauden aikana vähentää lapsen korvatulehduksia vauvana.


lauantai 24. tammikuuta 2015

Toinen neuvola

Kolme viikkoa sitten raskausviikolla 16+4 saunassa huomasin ensimmäisen kerran haalean viivan vatsassani ja se ei lähtenyt pesemällä pois :D Se olikin linea negra! Mä en osaa kertoa mitä se tarkoittaa, muutakuin sen että se on pigmenttiviiva mikä ilmestyy joillekkin raskauden aikana. Se tummenee, kasvaa ja raskauden jälkeen se lähtee ajan kanssa pois.


 
Rv 17+2: Käytävässä poraavat remonttimiehet jälleen herättivät ja valvottivat mua. Katselin taas huvikseni isoja ihania ja ylihinnoiteltuja omakotitaloja. Tänään meillä oli toinen neuvolassa käynti. Se meni hyvin ja nopesti. Paino oli tippunut 200g eikä ole noussut yhtään 9 viikkoon. No, kyllä ne molemmat lähtevät vielä kasvuun mahan kanssa. Tällä neuvola käynnillä juteltiin meidän parisuhteesta ja käytiin läpi meidän fiiliksiä. Keskusteltiin oikeaoppisesta riitelystä ja miten me sovitaan mahdolliset riitamme. Pientä sananharkkaa ja mykkäkoulua on ollut mutta ne kestävät korkeintaan vartti tunnin ja sitten ollaan taas pusuttelemassa sohvalla. Suurilta riidoilta ollaan vältytty. Pinna on kyllä ollut kireämmällä raskauden aikana, mutta sekin ilmenee harvoin, kun normaalisti en hemostu lähes mistään. Mutta raskauden aikana mieli on ollut todella herkässä ja itku tulee kaikesta pienestäkin.

Rv 17+3:
Aamulla kattelin ja ihastelin netissä bola-kaulakoruja ja löysin yhden täydellisen tilattavaksi! Taas joku bimbon näköinen DD-kuppinen tyttö tykkäsi mun instagram kuvasta jossa Matiaksella on rivo essu päällä ja Matias tuumasi tähän että no hauskahan kuva se on :D No eihän siinä mitään..

Rv 17+4: Tänään vietettiin löhöily lauantaita kotona ja haettiin pitkästäaikaa vähän roskaruokaa kotiin syötäväksi..

Rv 17+5: Meitsillä oli bänditreenit ja sillä aikaa Matiaksen kaveri tuli meille kattomaan jalkapalloa. Treeneistä kun tulin kotiin niin äitini toi hetkenkuluttua valmiiksi maalatun vauvan hoitopöydän.

Rv 17+6: Tänään mulla oli ortopedi selkälääkäri Helsingissä, katsottiin magneettikuvat lävitte ja vikaa/kivun aiheuttajaa selästä ei löydetty. Vaihtoehdoiksi kipuihin jäi se että se olisi lihasperäistä tai alaraajojen pituuserojen aiheuttamaa. Raskauden takia tutkimukset jäivät tältä osin tähän ja asiaan palataan sitten myöhemmin uudestaan.

Rv 18+0:
Aamulla oli ihana herätys kun puhelimeeni oli tullut ilmoitus että Katrie Daler oli tykännyt kolmesta instagram kuvastani, ohhoh! :) Ihastelin kokonaan valkoisella sisustettuja koteja aamulla. Olo on inhottava. Mulla on tosi kivulias ja ärhäkkä hiivatulehdus päällä! Inhoon noita hiivalääkkeitä!

Rv 18+1:
Tänään aamulla remppamiehet tuli meidän eteiseen porailemaan reikiä seinään ja mua jännitti ja kauhistutti niiden tulo tänne ihan hirveesti. Ajattelin aluksi lähteväni pakoon kirpputorille niinkuin aina ennenkin kun meille ollaan tultu vaikka lukemaan noi vesimittarit :D Mutta nyt en ehtinyt lähteä livettiin ja jäinkin kotiin. No, ne olivat mukavia miehiä ja pysyttelin turvassa oven takana makkarissa...

Rv 18+2:
Anopppi tuli mun seurakseni tänne tänään aamulla käymään. Tunnin verran me höpistiin kaikenlaista, lähinnä juteltiin kaikesta vauvaan liittyvästä :) A antoi meille ilmais leffaliput jotka tulee viikonloppuna käyttöön.

Rv 18+3: Ärsyttää toi meidän rappukäytävän putkiremppa ja vesikatkot.. tänään jouduin laittaa aikaisen herätyksen aamupissalle ja sitten jatkamaan taas unia! Onneksi se valmistuu kevään aikana. Olo on iso ja rakastan kasvanutta ja kasvavaa vauvamahaani <3

Rv 18+4: Käytiin ruokakaupassa ja Matiaksen mummon luona kylässä. Sain häneltä villasukat ja uudet lapaset. Myöhemmin meillä olikin sitten bändin tyttöjen kanssa promokuvaukset. Vielä ehti ottaa päivitettyjä ryhmäkuvia tällä mahalla! Illaksi lähdettiin Hämeenlinnaan elokuviin katsomaan Taken 3.

Rv 18+5: Käytiin Matiaksen vanhemmilla kylässä. Pelattiin lautapeliä, syötiin hyvää ruokaa ja saatiin aivan järjettömän ihania vaatteita ja leluja vauvalle!! Masulta iso kiitos isovanhemmille <3

Rv 18+6:
Namskis! Matias daddy vei mut tänään kiinalaiseen ravintolaan buffet lounaalle <3 Söin enemmän kuin matias, taas ja hain ruokaa varmaan 3 kertaa lisää. Olo oli tosi turvonnut, iso ja tyytyväinen ruuan jälkeen.

Rv 19+0:
Mä kattelin huvikseen asuntoja tänään netistä.. Myöhemmin Matias lähti ystävänsä kanssa Hyvinkäälle Willassa käymään ja mä jäin kotio järkkäilemään ja siivoilemaan kosmetiikka varastoani. Mitään erityisiä tuntemuksia mulla ei ole ollut. Lähinnä sitä samaa vanhaa, vatsa tuntemuksia on jokapäivä. Tuntuu että kasvanut maha olisi jo tiellä. Täytyy liikkua vatsaa varoen, kumartelu ei onnistu ja kengät laitan lattialla istualteen jalkaan.

Rv 19+1:
Meillä on molemmilla tosi kova asuntokuume ja ollaan kuvitteellisesti haaveiltu ja suunniteltu tulevaisuuden kotiamme. Ystäväni tuli iltapäivällä meidän luo kylään ja toi mukanaan kaikkea ihanaa vauvalle!

Rv 19+2:
Heräsin enkä saanut pariin tuntiin unta kun Matias lähti töihin aamu viiden jälkeen. Pelotti ihan kamalasti, pelkään pimeää ja sitten alkoi yhtäkkiä oksettaa. Se helpotti kun kävin juomassa ja kävelin asuntoa ympäri. Lopulta sain taas unen päästä kiinni yövalon kanssa parin tunnin taistelun jälkeen.

Rv 19+3: Kävimme Hyvinkäällä bänditreeneissä ja menomatkalla mulle tuli huono olo. No se lähti onneksi yhtä nopeasti kuin tulikin. Myöhemmin käytiin Matiaksen vanhempien luona juhlimassa Matiaksen iskän syntymäpäiviä. Sielä saatiin taas paljon uusia onnitteluja vauvasta :) Lähtiessä saimme kroisantteja mukaan kotiin.. rakastan kroisantteja!

Rv 19+4: Matias heräsi mua pari tuntia aikaisemmin, hoiti tiskit, siivosi keittiön ja Retun häkin, mitä minä en voi raskauden takia tehdä. Heräsin ja menin vessaan. Sängystä noustessani tunsin jotain outoa ja uutta ja jouduin kävellä vessaan selkä kyyryssä ja vatsaa pidellen. Vessassa istuessani ja verta nenästä niistäessäni tuntui epämielyttävä paine ja tunne alavatsassa/kohdussa. Lopetin niistämisen koska tajusin mikä tämä tunne oli -> ennakoiva supistus. Näitä harjoitus supistuksia alkaa ilmetä viikosta 20 lähtien, ne kestävät noin puoli minuuttia ja tuntuvat epämukavilta. Silloin pitää ottaa iisisti ja levätä. Tänään mulle tuli ensimmäinen sellainen. Ne eivät satu, mutta jos ne ovat kivuliaita ja tuntuvat tuskaisilta niin silloin pitää lähteä sairaalaan koska kyseessä on sitten supistus ja niitä ei saisi tulla. Mutta näissä ennakoivissa supistuksissa kohtulihas harjoittelee, kovettuu ja valmistautuu hyvissä ajoin tulevaan koitokseen, synnytykseen. Aika hurjaa tuntea tommonen ennakoiva supistus jopa ennen vauvan liikkeiden tuntemista. Iltapäivällä käytiin Willassa ostoksilla ja löysin itselleni hyviä alennustuotteita ja äitiysvaatteita. <3

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kysyin ekana että tuoko se on, vaikka tunnistin ja näin lapseni heti

Rv 10+0: Herättiin ja lähdettiin neuvolaan. Ensimmäinen lääkärinkäynti alkoi klo. 9:20 ja lääkärinä oli mukava nuori blondi nainen. Mentiin istumaan ja hän kyseli miten oon voinut, onko ollut pahoinvointia, verenvuotoa, vatsatuntemuksia ja missä käyn töissä. Puhuttiin mun verenpainetaudista ja näytin hänelle mun kotiseuranta mittaukset ja lääkäri sanoi että mun arvot ovat raskauden aikana olleet niin hyvät, että lääkitystä ei välttämättä tarvitse aloittaa. Ainakaan nyt. Lääkäri konsultoi toista lääkäriä ja soittaa mulle seuraavana päivänä että miten on, aloitanko lääkityksen vaiko en. Keskustelun jälkeen hän ohjasi mut pukuhuoneeseen riisuuntumaan ja menin normaalille gyne-tutkimuspöydälle makaamaan. Siitä alkoi sisätutkimus ja kaikki näytti siltä niinkuin piti. Lääkäri tunnusteli mun kohdun ja kehui että se on kasvanut ja pulloittaa okein hyvin. Kun tutkimus oli valmis, hän kutsui Matiaksen minun viereeni. Lääkäri laittoi hurjan näköisen ultralaite kepin päälle kondomin ja nyt alkoi ultraus alateitse. Tutkimuksen tuoma hirveä ja epämukava olo katosi saman tien ja kyyneleet alkoivat virtaamaan kun ruudulle pomppasi samantien jokin musta möykky. Kysyin ekana että tuoko se on, vaikka tunnistin ja näin lapseni heti. Näitä tilanteita kaikki on nähnyt elokuvissa ja televisiossa, mutta kun tämä kaikki tapahtuu itselleen ja kaikki on yhtäkkiä jotenkin todella realistista nin fiilis oli sanoinkuvaamaton, olin niin onnellinen ja samalla helpottunut. Siellä on oikeasti elämää ja osasin erottaa heti sydämenlyönnitkin ennenkun lääkäri ehti sitä näyttää. Tuijotin vain ruutua ja itkin hysteerisesti hymyillen ja äänekkäästi samalla puristaen Matiasta kädestä. Se hetki ei tule unohtumaan koskaan ja olisin voinut tuijottaa meidän pikkuista koko päivän. Lääkäri kutsui puheissaan minua äidiksi ja se tuntui hyvältä. Lääkäri paineli vatsaa ja sai alkion kääntymään mutta hereille häntä ei saatu. Mutta siellä on nyt hyvä nukkua, keräillä voimia jotta jaksaa kasvaa isoksi ja vahvaksi. Lääkäri mittasi alkion pituudeksi 3cm ja koko vastasi päivälleen ja tismalleen raskauspäivää 10+0. Saatiin ultrakuva kotiin ja sitä on ihana katsella. Tuosta käynnistä, pikkuisen kanssa ensitapaamisesta lähtien olo on taas ihan uudenlainen. En ole kärsinyt menettämisen pelosta missään vaiheessa, enkä mieti sitä vieläkään, mutta siitä hetkestä lähtien on ollut tunne ja huoli että pikkuisella olisi aina, koko elämänsä ajan kaikki hyvin ja hänellä olisi turvallinen olla. Pieni rakas menee nyt kokomaailman edelle ja millään muulla ei ole väliä kunhan hänellä on elämässään kaikki hyvin.


Rv 10+1: Töissä väsytti, heikotti ja oli vatsatuntemuksia. Lääkäri soitti mulle ja kertoi että hän oli konsultoinut toista lääkäriä joka on erikoistunut näihin raskaudenajan verenpainetauti asioihin ja
lääkitystä ei tarvitse aloittaa kun arvot ovat olleet normaalit. Mahtavaa!

Rv 10+2: Väsyttää. Vatsa kipuilee, alapäässä tuntuu pientä hetkittäistä kipua ja vatsa on sekaisin.

Rv 10+3:
Matias haki mut töistä ja meillä oli bänditreenit illalla klo 22:30 huhhuh. Kulta oli ostanut itselleen mun lemppari miestenhajuvettä, mulle suklaata ja vauvalle ensimmäisen lelun, pupu pehmolelun!

Rv 10+4:
Tänään meillä bändin kanssa oli kaksi joululaulu keikkaa hyvinkään kauppakeskus Willassa. Siellä oli kivat joulumarkkinat. Saatiin ostettua joululahjoja perheille ja sieltä kun lähdettiim niin vein Matiaksen työpaikan pikkujouluihin. Mä jäin kotiin ja oli outoa olla koko ilta yksin. Kävin tunnin kauppareissulla, kotona katselin GG:tä (gossip girl) ja leivoin suklaakakun huomisia kihlajaisjuhlia varten.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Neuvola

Rv 8+5: Olo on heikko, väsynyt ja onnellinen. Kohtua vihloi aamulla muutaman kerran. Tänään on isänpäivä ja käytiin kakkukahveilla meidän molempien perheiden luona. Kaikki läheiset ovat innoissaan kihloista meidän puolesta ja sovittiin että pidetään kihjalaiset kahden viikon päästä sunnuntaina. Mun isosisko ja äiti itkivät tästä kosinta uutisesta. Yllätyin kyllä oman perheeni reaktiosta todella positiivisesti. Rakastan mun perhettä niin paljon!
 
1 vuotispäivä 9.5.2014 @ Mallorca, Alcudia

Rv 8+6: Tunteet ovat todella herkässä ja aamulla töissä mua pyörrytti tosi pahasti mutta helpotti heti kahvitauolla kun join ja söin hedelmiä. Tämä johtui siksi kun menin vähän nälkäisenä nukkumaan. Söin iltapalaksi ison nuudeli annoksen, mutta en jaksanut väsymyksen takia laittaa enempää ruokaa..

Rv 9+0: Ensimmäinen neuvola käynti, ihanaa! Mainitsen tähän väliin nopeasti, että rinnat ovat nyt kauttaaltaan todella kipeät ja herkät. Meillä oli neuvolaan kahden tunnin aika aamulla heti klo 8:15 ja aluksi mitattiin molempien hemoglobiinit ja Matiaksen kohdalla sanottiin että sen takia että sillä tarkistetaan Matiaksen isyys? :D Sen jälkeen mut punnittiin ja se kysyi meidän pituuksia. Neuvola täti ei mitannut itse, vaikka seinämitta oli puolen metrin päässä, eikä kumpikaan tarkkaan tiedä omaa pituuttaan. Multakin on mittailtu niin erilaisia lukemia mm. skolioosin takia. Sitten mentiin huoneeseen, mukava täti onnitteli meitä ja kertoi että tällä käynnillä keskitytään vain meihin kahteen ja muina kertoina keskitytään vain siihen olennaiseen; meidän vauvaan. Meiltä kyseltiin meidän perustiedot ja yhteistiedot. Puhuttiin myös lääkkeistä, terveydentilasta ja siihen liittyvästä historiasta sekä sukurasitteista ja suvussa esiintyvistä taudeista. Perus juttuja siis! Lisäksi täytettiin omat pisteytys lomakkeet päihteiden käytöstä. Tai siis ''käytöstä'' huom. :) Meidän molempien verenpaineet mitattiin ja saatiin ilmaiset influenssa rokotteet. Saadaan myös ilmaiset hampilääkäri tarkastuskäynnit. Puhuttiin raskausajan ruokavaliosta, etenkin niistä vältettävistä asioista sekä listeriasta ja toxoplasmasta. Toxoplasma infektion voin saada esim meidän Retu pupun ulosteesta!! Tästä edes Matias siivoaa pupun häkin. Saatiin neuvolakorttia ja vauvan odotus kirjaa myöten todella paljon papereita ja kaavakkeita kotiin luettavaksi/täytettäväksi. Sain lähetteen labraan veri ja virtsakokeisiin. Sukupuolitauti testejä ja sikiöseulontaa varten. Raskaana olevat saavat halutessaan tehdä kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnan jossa katsotaan mm. riski downin syndroomasta. Tulos ei ole kuitenkaan 100% luotettava eikä kaikkia sairauksia/poikkeuksia voida edes todeta raskauden aikana. Kuulin myös että synnytän Hämeenlinnassa. Mitä? Niin kaukana? Olen aina halunnut synnyttää Hyvinkäällä, mutta nyt mielipide muuttui. Kuulutaan siis tälläiseen paikkaan kun: Kanta-Hämeen keskussairaala Hämeenlinnan yksikkö, Äitiyspoliklinikka. Varaan sinne huomenna ajan ultraan raskausviikolle 12+0 tai toisena vaihtoehtona 12+1. Neuvolan täti kertoi mulle, että jos esim synnyttäisin Hyvinkäällä ja äidin ja lapsen tarvitsisi päästä teholle, niin minä menisin Helsingin suuntaan ja vauva menisi Tamperen suuntaan. Mutta esim Hämeenlinnassa me mentäisiin molemmat Tampereelle. 

Eli, Hämeenlinna täältä tullaan kesäkuussa!