Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Pate Mauri Matias 1 vuotta

 
 
Vuosi sitten sinä synnyit ja teit meistä perheen. Pääsit isin syliin, olit vain 2,4 kiloinen. Onneksi ehdit kasvamaan niinkin isoksi ja vahvaksi. Tänään sinä olet jo 1 vuotias, suurisydäminen kiharapää ja maailman rakkain. Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää rakas poikamme!


Syötän samalla pojalle nakkikastiketta ja perunoita kun kirjoitan tätä. Viime yö oli aika levoton ja tuli mietittyä kaikkea mitä tapahtui vuosi sitten. Tuli kamala ahdistus kun ajattelin synnytyssalin tapahtumia, aikaa ennen leikkaussalia. Silloin toivoin ettei supistukset voimistuisi ja pelotti ottaa aina vaan vahvempia annoksia ''supistuspillereitä'', oli jo niin paljon kipua tapahtunut niin lyhyessä ajassa että halusin jo puudutuksen kautta keisarileikkaukseen. Katsoin kun Matias nukkui sikeästi, samalla kun virtsakatetripussi roikkui painavana sängyn laidan yli ja veti kivuliaasti. Olin tiputuksessa ja liikkumatta koska pienikin liikahdus muistutti virtsaputkessa olevasta paksusta letkusta. ''Saat panadolia'' no se ei auttanut kipuun. Nukuin huonosti muutaman tunnin ja rr-mittari oli kädessä koko yön. Nuo asiat ahdistavat mutta onneksi olin hyvässä hoidossa ja halleluja että olin innoissani kun kuulin että ''kaikki on ohitse'' ja nyt mennään leikkaussaliin. Pate leikattiin masustani ja hän syntyi maailmaan klo 7:57 aamulla. Silloin oli elämäni onnellisin hetki! Kaikki oli sen arvoista, enkä vaihtaisi sairaala-ajasta mitään pois.

Vauvavuosi on ollut elämäni parhain ja onni vaan jatkuu ja jatkuu. Edessä on vielä monia ihania vuosia ja onnenhetkiä. Kesällä vietetään -1 hääpäivää ja opetellaan taapero- ja leikki-ikäisen elämän alkua. Ja odotellaan mitä kaikkea se tuo tullessaan. Päivähoitopaikka kuullaan tän kuukauden aikana, jänskättää!

Halusin tehdä vauvavuodesta muiston videon muodossa. Latasin videon niin että sen näkee vain mun blogin kautta. Sitä Pantse voi sitten isona katsella ja mekin aina kun mieli tekee muistella vauva-aikoja!

1 vuotis valokuvat! Etsin netistä eri valokuvaamoita ja studioita Riihimäki-Hyvinkää alueelta ja jotenkin tuntui hankalalta lähteä Hyvinkäälle kuvauksiin pienen lapsen kanssa eikä Riihimäeltä löytynyt ainuttakaan valokuvaus-studiota. Ja hyvä niin! Sillä sen takia säästettiin iso summa ja päätin että minäpä kuvaan ja edioin poikamme 1 vuotiskuvat itse. Ja onneksi päädyttiin tähän vaihtoehtoon, sillä oltiin molemmat todella tyytyväisiä kuvien lopputuloksesta. Kuvaaminen oli kaiken lisäksi vielä tosi hauskaa ja kivaa puuhaa.

Laitan tähän lopuksi jotain (paljon..) Paten 1v  kuvia ja kuvien joukossa on myös joitakin hauskempia kuvakaappauksia... :D Nyt menen perheen luokse jatkamaan päivänsankarin synttäripäivän viettoa ja huomenna jatkuu syntymäpäiväjuhlien suunnittelut ja valmistelut.

Pate on kuvissa kuin pieni kiharapäinen enkeli. <3
 














keskiviikko 26. elokuuta 2015

Sandra Maurin sylissä ja Pate Mauri Sandran sylissä

Olin jo lajitellut tuon asun pois mentäviin vaatteisiin. Se oli tyttömäinen ja epäkäytännöllinen, vaikka kuinka hieno olikin, rusettineen kaikkineen. Tuo puku jonka vauvana lahjaksi sain, oli jo Hyvinkäällä äitini kotona matkalla isosiskolleni, kunnes järjestelin valokuva-albumeitani ja törmäsin allaolevaan kuvaan. Siinä minä olen Äijän sylissä lapsuuskodissani. Isäni isän sylkyssä. En tiedä minkä ikäinen olen, mutta syntyessäni olin 4,5kg ja Pate on tuossa kuvassa 6kg, joten veikkaisin että olen 1kk ikäinen ja Pate on kuvassa 3kk vanha. Kuvan nähtyäni tiesin että mun on aivan pakko ottaa vastaavanlainen kuva lapseni kanssa! :) Hyvinkää reissulla nappaistiin asu mukaan ja Matias otti kuvat musta ja Pate Maurista. <3