Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joululahjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joululahjat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Santa is coming to town

Hyvää joulua blogin lukijoille!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Rakkauden vuosi

Me ostettiin eilen auto! Edellinen menopeli myytiin mun siskolle ja uusi ostettiin käytettynä Hyvinkäältä. Mentiin junalla Hyvinkäälle, äiti kyyditsi meidät autoliikkeeseen, hoidettiin kaupat ja lähdettiin ajamaan kotiin päin uudella autolla, katsastuskonttorin kautta. Nyt meillä on 2005 vuoden Suzuki Liana pienfarmari. Auton iästä huolimatta sillä on ajettu vain 80 000km ja on kuin uusi. Ulkonäöllisesti melkein uuden veroinen ja takapenkeillä on hädintuskin edes istuttu.


Me säilytetään vaunuja auton takakontissa ja ne mahtuivat uuteen autoon juuri hyvin! Ottaen huomioon että meidän vaunujen runko on suurta kokoluokkaa. Siksi se olikin auton ostamisessa tärkein kriteeri että auto on farmarimallia. Uuden auton saa nyt esilämmitettyä, lohko- ja sisäilmalämmittimen ansiosta. Pitäis päästä pakkasella kun pakkasella liikenteeseen ja siitä päästiinkin seuraavaan aiheeseen.

Pakkaset. Ulkona on ollut nyt ihan tolkuttoman kylmä. Tästä syystä ollaan jouduttu ekaa kertaa nukuttamaan poika sisälle päiväunille. Muuten pate on aina nukutettu ulos unille ellei itse ole nukahtanut sisälle. :) Tein vaunukopasta pedin. Kun sitä keinuttaa hetken niin vauva nukahtaa heti. Pate nukkuu onneksi samanmittaisia unia sisällä kuin ulkonakin.


Patterit ovat kovalla lämmöllä ja paljon on vaatetta päällä, mutta tänään päästiin ulos vaunuilemaan ekan kerran sitten maanantain jälkeen. Huomenna meillä jatkuu vauvauinti, ilmoitauduttiin toiselle uintijaksolle mukaan. Se jatkuu edellisestä jaksosta putkeen ja sisältää taas sen 8 uintikertaa. Meillä on tässä ollutkin nyt kolmen viikon tauko uintitunneista ja on ihanaa päästä taas huomenna pulikoimaan pitkästäaikaa perheen kanssa.


Tapaninpäivää vietettiin mun äidin ja sisarusten luona. Aatto oltiin Matiaksen vanhempien ja sisarusten seurassa ja joulupäivä oltiin keskenämme kotona oman perheen kanssa. Tapaninpäivänä pukki toi toisen satsin lisää lahjoja. Syötiin paljon jouluruokaa ja hukuttiin joululahjoihin. Lahjat avataan aina vuorotellen järjestyksessä ja siinä taisi mennä yli 2 tuntia taukojen kanssa. :D


Paten serkku on nyt 3 kuukautta vanha ja Patekin täyttää pian 8 kuukautta. Ymmärtävät toisistaan nyt paremmin kun nuorempi serkkukin alkaa olla jo äänekäs ja liikkuvainen. Vuoden päästä jouluna on sitten tiedossa enemmän hulinaa.


Muksu sai todella paljon erilaisia ja hienoja leluja lahjaksi. Me ollaan oltu Matiaksen kanssa niistä todella innoissamme ja leikitty niillä yhdessä pojan kanssa, välillä yksinkin. :D


Äiti ja isi ostivat Patelle noi ylläolevat autot. Isoauto sai heti paljon suosiota ja kiinnostusta. Pappa oli ostanut Patelle tollasen vasara lelun ja maatila traktorin. Toi traktori oli joulun ihan ykköslahja, ei oltais ite osattu ostaa noin hienoa lelua! Pate on ihmetellyt sitä innoissaan ja seuraa hiljaa tarkkaavaisena kun sen laittaa liikkeelle ja laulamaan. Eläimistä kuuluu myös ääniä ja Pate on osannut painella niistä ääniä jo itsekkin. :)


Mummo oli ostanut Patelle ensimmäiset legot. Duploja on heitelty ja ihmetelty, myös syöty. Äsken itseasiassa äiti ja isi leikkivät ja rakensivat niistä kaikennäköistä rakennusta Patelle katseltavaa. Kummisetä oli ostanut Patelle pöllö leluja, niitä voi kasata sisäkkäin tai leikkiä sellaisinaan. Todella söpöjä! Täti osti hienon palapelin ja autoon laitettavat turtles aurinkosuojat poika sai äidiltä ja isiltä.



Mä ostin Patelle Marimekon pipon ja kaulahuivin. Isomummo oli kutonut villasukkia ja noi kolmannet villasukat olivat papan ostamat.


Mummo oli ostanut paljon kivaa vaatetta pojalle. Helisevät jalkapallosukat, komeeta kauluspaitaa, söpö minion kollaripaita... Ja Papalta saatiin tuo rock neulehuppari. :D


Me ostettiin tuo ihana vauvan ensimmäinen joulu 2015 -pallo. Mummolta ja 
vaarilta tulivat ''pieni kullanmuru Pate'' -pyyhe ja lelunorsu, aivan ihania!


Sitte Pantse sai mun äidiltä, mammalta ja Penalta kauko-ohjattavan ralliauton, valkoiset kengät ja alla olevan traktori haalarin! Toi on niin hieno, ihanan retro. Olin ihastellut täysin samaa aiemmin mutten raaskinut ostaa. Oli ihana yllätys kun pukki toi sen meille, jes. :) Sitten vauva sai kirjan ja isomummilta eläin aiheisen palikkatornin.


Body tuli meidän ystävältä ja mun sisko oli painattanut meidän bändipaidan Patelle! :D Lisäksi poika sai isovanhemiltaan lampaantaljan pulkkailuun ja rattaisiin. Huh huh, paljon ihania lahjoja ja tässä esittelin vain Paten osuuden niistä kaikista. :)


Olkkarissa soi jokapäivä piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei.. Paten ilmeet kertovat hyvin mitä mieltä hän on uusista leluistaan. Meidän kaksio on täyttynyt nyt kaikesta Paten vempaimista ja leluista. :D


Niin nopeasti kuin joulu vilisi ohitse, niin tulikin jo uudenvuoden aatto yhtä nopeasti. Valettiin tinaa, ei keksitty uudenvuoden lupauksia, Matiaksen siskon luona poltettiin tähtisädetikkuja ja ammuttiin raketteja. Tultiin kotiin illalla myöhään takaisin, Pate jaksoi hyvin, söi iltapuuron ja nukahti kymmenen jälkeen illalla yöunille. Heräsi sitten 10 minuutiksi juuri ennen vuoden vaihdetta ja näin ollen saatiin vaihtaa vuosi kaikki kolme yhdessä pusutellen Pantsen poskia samalla kun hän katsoi silmät suurena taivaalla räjähtäviä raketteja. Ei pelännyt niitä - onneksi. :)


Matias tilasi Rähinältä pojille uutta vaatetta.. aijai, nyt ovat isi ja poika ihan samiksia! Mä kävin kampaajalla jouluaaton aattona niinkuin kuvassa vähäsen näkyy. Pikkusisko oli silläaikaa vahtimassa kummipoikaansa meillä kotona ja Pate oli ollut todella reippaasti. :)


Vuosi 2015 oli tipaton ja piti sisällään paljon iloa, kipua ja rakkautta. Pate veti riman aika korkealle kun teki syntymisellään viime vuodesta maailman parhaimman ja minusta äidin. Meidän perhe haluaa toivottaa kaikille ihanaa uuttavuotta ja uudenvuoden alkua, tehdään tästä vuodesta ikimuistoinen!


torstai 17. joulukuuta 2015

Joulu ostoksia

Meillä oli todella ihana shoppailu päivä lauantaina, kun käytiin koko perheen voimin Hyvinkään kauppakeskus Willassa. Käytiin joulu ostoksilla ja mulla oli pitkä ostoslista kaikkea mitä mä haluaisin meille ja meidän läheisille ostaa. Kaikki tarvittava löytyi. Kauppakeskuksessa nähtiin myös joulupukki ja muori. Väkeä oli todella paljon ja kaikkialla oli ihanan jouluinen tunnelma.


Käytiin metsästämässä Tigeristä samaa tuttua lahjapaperia. Noi kiiltävät ovat niin nättejä ja kokeiltiin tänä jouluna uusia sävyjä. Tykkään panostaa joululahjojen paketointiin ja niiden koristeluun, se jos mikä on rentouttavaa puuhaa! Ja niistä tulee niin kauniita. Se on myös kiva että omat paketoidut lahjat erottuvat erilaisen lahjapaperin ansiosta. Ettei kaikki paketit ole samanlaisissa perusmarketti papereissa. :)


Mariah Carey tulee ensimmäistä kertaa Suomeen huhtikuussa. Oon kuunnellut koko joulukuun taas Mariahin joululauluja. Liput tulevat huomenna myyntiin ja tässä pähkäilen vielä että meneekö vai en. Oon suuri Celine Dion fani, mutta Mariah Carey olisi kyllä myös näkemisen arvoinen kokemus!


perjantai 9. tammikuuta 2015

Pitkä postaus

Päiväkirjaan on kertynyt paljon julkaisematonta tekstiä ja tänään mennään raskausviikoissa 17+3.

Rv 14+1:
Tänään oli viimeinen päivä postilla töissä. Tällä kertaa olin siellä töissä missä Matiaskin on. Pidettiin taukoja yhdessä ja lähdettiin töistä kotiin yhtämatkaa. Nyt Matiaksella on alkanut flunssa. Kipeytin selkäni töissä niin pahasti etten illalla kotona pystynyt varaamaan painoa oikealle jalalle ollenkaan. Häntäluuhun sattuu todella paljon ja vessassa istuminen tuottaa tuskaa..

Rv 14+2:
Vapaapäivä, työt ovat loppuneet ja nyt vietän pitkää joululomaa. Vatsa kipuilee pitkin päivää ja päätä särkee. 
Siskot tulivat meille kylään ja isosisko värjäsi mun hiukset ruskeiksi. :)

Rv 14+3: Meillä alkoi kotona tänään pitkä viikonloppu kun Matias sai töistä sairaslomaa lenssun takia. Kävin tänään ostamassa vikan joululahjan. Autoon istuessa tärähti ja tuntui ikävältä kohdussa.. täytyy mennä istumaan varovaisemmin!

Rv 14+4: Saunapäivä ja aamulla tehtiin ite tehdyt kynttijät joululahjoiksi perheille. Pikkusisko tuli meille tänään yökylään. Pelattiin pleikkaa, valmistettiin ja syötiin jouluruokaa. Vuokrattiin elisa viihteestä myös yksi hauska jouluaiheinen elokuva. Vatsaa nipisteli ja vihloi. Illalla oli lievää menkkamaista kipua. Illalla oltiin kaikki todella väsyneitä ja nukahdettiinkin todella nopeasti..

Rv 14+5: Tänään me kävimme pikkusiskon kanssa meidän Maija-mummin luona kylässä. 
Sen jälkeen käytiin perheen kesken haudoilla. Matias jäi valitettavasti kotiin kun oli niin kipeänä. :(

Rv 14+6: Kotona katselin gleetä, venailin Matiasta, olo on ollut hyvä mutta kylmä.



Rv 15+0: Aaton aatto. Nyt on tehty kaiken kaikkeaan 4kg perunalaatikkoa ja ihka ensimmäinen rosollini jouluaatoksi!

Rv 15+1: Jouluaattona käytiin kirkossa. Myöhemmin iltapäivällä mentiin Matiaksen siskon luokse viettämään (heidän) perheen kesken joulua. Tunnen kyllä myös itse kuuluvani perheeseen :) Syötiin todella paljon ja todella hyvää jouluruokaa. Myöhemmin ilalla joulupukki tuli tuomaan joululahjat. Tanssittiin ja laulettiin pukille. Joulu oli kaikenkaikkiaan maailman ihanin. Saatiin paljon ihania lahjoja ja kaikki tykkäsivät meidän ite tehdyistä kynttilöistä. Takana on nyt ensimmäinen jouluaattoa ilman omaa perhettäni. Illalla myöhään kun saavuttiin takaisin kotiin, niin avattiin toistemme joululahjat (katso joululahja videoni täältä).

Rv 15+2: Tänään oltiin joulupäivä Hyvinkäällä mun perheen luona. Eka avattiin lahjat ja sitten syötiin. Äiti oli ostanut vauvalle pupubodyn ja ensimmäiset tutit vauvalle. Ilta meni tosi nopeasti. Kotona kuunneltiin vauvan sydänäänet. Ensimmäistä kertaa kuultiin meidän lapsi.Sydän löi nopeasti, laukkaavasti ja vahvasti <3

Rv 15+3: Tapaninpäivänä käytiin Sipoossa Mumman ja isin luona. Saatiin vauvalle kastemekko, nimikirja ja kaikkea muutakin ihanaa. Isi halusi heti nähdä ''masuni'' :) He kyselivät kovasti ja olivat kiinnostuneita voinnistani ja tulevaisuuden suunnnitelmistamme. Juteltiin pitkä tovi ja syötiin paljon clementtiinejä. 


 Rv 15+4: Lauantai ja saunapäivä, jes! Illalla käytiin vain elämää konsertissa Hartwall arenalla Helsingissä.
Konsertti oli ihan super!

Rv 15+5: Tänään otettiin toiset masukuvat ja käytiin Matiaksen vanhemmilla syömässä. 
Masussa on taas vähän menkkamainen olo.

Rv 15+6: Käytiin ostamassa uudenvuoden raketit, tähtisädetikut ja uusi ISO kuuden litran kattila. 
Matias oli töissä mutta pääsi sieltä kotiin jo hyvissä ajoin aamupäivästä.

Rv 16+0: Tein tänään ensimmäisen nakkisoppani ja meillä oli bänditreenit Hyvinkäällä. 
Oloni on virkeä ja energinen! Sisko tuli meille tänään yökylään.

Rv 16+1: Uudenvuoden aatto. Eilen illalla pelattiin siskoni kanssa simssiä kuin hullut kokonaiset 6 tuntia. Käytiin tänään aamusta pikkusiskoni kanssa kirpputorilla ja löydettiin meille illaksi pari lautapeliä. Vein sitten siskoni kotiin Hyvinkäälle ja alettiin valmistautumaan Matiaksen kanssa iltaa varten. Myöhemmin iski järkyttävät kohtu kasvukivut, enkä pystynyt liikkumaan selkäsuorassa, saatika sitten ollenkaan. Itkuakin tuli mutta se kaikki meni ohi kuitenkin 15 minuutissa ja pystyin taas olemaan normaalisti. Masussa kuului edelleen vahvat sydänäänet<3 Illaksi mentiin rennoissa vaatteissa Matiaksen siskolle ja hänen aviomiehensä luokse viettämään uuttavuotta. Syötiin, naurettiin, pelattiin lautapelejä, sytytettiin raketteja ja tähtisädetikkuja. Myöhemmin pelattiin taas ja juotiin glögiä. Vuoden vaihteessa mentiin ulos suutelamaan rakettien räiskyessä ja tuuletin kovaan ääneen että tänävuonna me saadaan vauva <3 Ilta oli ihana ja kaikilla oli tosi hauskaa!

Rv 16+2: Huhheijaa tänään ei olla tehty yhtikäs yhtään mitään muutakun syöty ja katsottu mtv:ltä are u the one-maratonia.

Rv 16+3: Aamulla äitini ja hänen miehensä tuli mun luo kylään. Ideoitiin komeroon lisää säilytystilaa ja juotiin kahvit/teet. Sitten siivosin koko kämpän ja myöhemmi Matias tulikin jo töistä kotiin. Käytiin ruokakaupassa, laitettiin ruokaa ja oltiin vaan rennosti kotona loppuilta. Illalla ostettiin netissä käytetti ihana hoitopöytä.


Rv 16+4: Aamulla lähdettiin Hyvinkään Willaan alennusmyynteihin ja ostin sieltä itselleni; oloasun, kaksi paitaa ja lumenen tuotepaketin. Kaikki olivat joko -30% tai -50% alennuksessa. :) Sitten mentiin syömään ja kotiin saunomaan. Illaksi mentiin meidän ystävien luo viettämään koti-iltaa kera tortillojen ja lautapelien. Meitä oli sielä kaiken kaikkeaan 4 pariskuntaa. 
Oli ihan huipun hauska ilta!

Rv 16+5: Sunnuntaina haettiin uusi hoitopöytämme vauvalle ja vietiin se mun äidin luokse hiottavaksi ja maalattavaksi. Äidistä on ollut suuri apu. Niinkuin jokaisesta isovanhemmasta :) Oltiin hetki mun porukoiden luona hengaamassa ja mentiin sitten isosiskoni ja hänen miehensä luokse kylään. 
Mä opetin siskoa soittamaan poikkihuilua ja meidän miehet teki koneella musiikkia.

Rv 16+6: Menin Hyvinkäälle kymmeneksi Terveystalolle lääkäriin selkäkipujeni vuoksi ja sain 2 viikon sairasloman. Samana päivänä ortopedini sattumalta soitti minulle Helsingistä ja järjesti mulle uuden ajan heti täksi viikoksi selkärangan magneettikuvaukseen Espoon Jorviin. Lääkärin jälkeen menin ystäväni kanssa kiinalaiseen ravintolaan syömään ja osteltiin Hyvinkään keskustasta kaikki maalaustarvikkeet äidilleni valmiiksi. Sitten olikin aika bänditreeneille ja kotiin kun pääsin niin pitikin jo melkein samantien mennä katsastuttamaan auto ja läpi meni! Kyllä jännitti kun en ole ikinä koskaan ennen katsastanut autoa. Matias oli tänään hammaslääkärissä ja häneltä revittiin tulehtunut hammas pois joka ei aluksi meinannut lähteä, mutta sitten se saatiin kiskottua irti ja sinne jouduttiin ompelemaan kaksi tikkiä ja mies on nyt kotona saikulla kipeänä ja antibiottikuurilla.. :/

Rv 17+0: Ollaan molemmat kotona saikulla. Matiaksen suuta särkee ja niin myös minun mahaani kun se kasvaa.

Rv 17+1: Vatsaa/kohtua vihloo ja nipistelee joka päivä ainakin 10 kertaa. Vatsa tuntemuksia on. Joskus vähemmän ja joskus enemmän. Tänään oli yhtiökokous ja meidän kerrostalossa alkaa putkiremontti tällä viikolla. 
Onneksi se ei kestä montaa kuukautta ja voidaan kokoajan asua kotona.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joululahja video

Blogissa on kertynyt nyt jo yli 10 000 näyttökertaa. Sen kunniaksi tänään on ensimmäisen videopostauksen aika.
Joulu oli ja meni, mutta toivottavasti jokaisella oli rauhaisa, hyvä ja ihana joulu! <3