Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päiväkoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päiväkoti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. elokuuta 2016

Taas se alkaa, nosta jalkaa, koulutietä kuljetaan

Elämä on nyt tällä hetkellä aikatauluttamista ja kalenterin ympärillä elämistä.

Musta tulee isona lähihoitaja, koulua on nyt kaksi viikkoa takana päin ja tää on kyllä niin mun juttu!

Paten päiväkoti on alkanut aivan uskomattoman hyvin. Jo ekan päivän jälkeen he kertoivat että Pate on täällä niin kuin se olisi aina ollut. Ei ole itkenyt, ruoka maistuu, syö ja nukkuu hyvin. Aamuisin kun vien pojan hoitoon niin mennään hänen kaappipaikalleen, riisun Paten takin/ulkovaatteet ja puen hänelle tossut jalkaan.

Päiväkodin lattiat ovat tappavan liukkaat, se on ainoa negatiivinen kokemus kun ekana päivänä hain pojan, otin tossut pois, asetin pojan lattialle seisomaan normaalisti, hain viereisestä huoneesta Hiiri-Herran mukaan ja pam, Pate käveli hetken ilman tossuja, kaatui selälleen ja siinä tuli päiväkodissa olon ainoa itku kun poika makasi selällään käytävällä.

Nykyään pidän huolen että Patella on päiväkodissa aina jarrusukat + sisätossut yhtäaikaa.

No, aamuisin kun olen tossut pukenut pojan jalkaan niin lähdetään kävelemään kohti leikkihuonetta missä kaverit ovat ja huutavat: ''Pate tuli! Moi Pate!''

Varaan aina hyvin aikaa että voin olla sen 5-10 minuuttia päiväkodilla Paten kanssa ja istahdan muutamaksi minuutiksi Paten seuraksi leikkihuoneen lattialle. Ojennan pojalle hänen lempi autojaan ja viimeistään silloin Pate hymmyilee hoitotädeille innokkaana. Muutaman kerran on ollut niin että isommat pojat ovat leikkineet vähän rajummin ja äänekkäästi että Pate on tullut syliini itumaan. Sitten olen ajatellut että no, äiti on tässä vielä hetken. Sitten homma jatkuu ja vilkuttelen hyvästiksi ja kerron että äiti lähtee. Välillä se katsoo äitiä tyytyväisesti, välillä ei malta katsoa ollenkaan kun on niin innostunut autoleikeistä. Kerran lähti kävelemään mun perään ja kerroin tilanteesta niin yksi hoitajista tuli nappaamaan Paten syliin ja he vilkuttivat mulle yhdessä hyvästit, ja Pate oli koko takaa-ajon ja hyvästien ajan tyytyväisenä!

Eräs aamu Pate inahti kun tajusi että äiti lähtee. Mutta ei itkenyt. Tänäänkin jätin Paten ulkoleikkeihin ja mietin mitä siitä tulee kun siihen se jäi yksin istumaan. Katsoi vaan hetken kun hyvästelin ja sitten alkoi leikkimään hiekalla.

Oon niin innoissani että musta tulee lähihoitaja ja niin huojentunut että Pate nauttii ja viihtyy päiväkodissa olosta. Tulee entistä huojentuneempi ja iloisempi mieli kun Pate jää päiväkotiin tyytyväisenä. Tää on lähtenyt ihan uskomattoman hyvin rullaamaan, päiväkoti ja opiskelu arki!

Ensiviikolla mulla alkaa ensimmäinen työharjoittelu ja työt! Sain töitä! En ole ollut töissä kahteen vuoteen. Tulen varmaan ''sekoamaanä'' siitä rahanmäärästä kun olen tottunut selviämään reilusti alle 1t per kuukausi. Opintojen ja 1v:n kasvattamisen ohella teen töitä henk.koht. avustajana ensiviikosta alkaen. Eli meillä menee todella hyvin. :) Pääsin myös Sannin musiikkivideolle, siihen mitä ei enään ole, kaiken sen kohun jälkeen. No, oli kuitenkin hieno juttu ja joku teistä oli ehtinyt bongata mut ja tuli siitä tänne kommentoimaan. Jee!

Mulla on koulussa etäpäiviä ja toistaiseksi ne on käytetty etä-ryhmäkäynteihin. Ollaan käyty päiväkodissa tutustumassa, ja toisella kerralla toteutettiin esterata, ''kurrerata''. Oltiin myös tutustumassa Hyvinkään uusimmassa palvelukeskuksessa. Haastateltiin johtajaa ja työntekijöitä ja seurusteltiin asukkaiden kanssa. Tarkoitus oli nähdä mitä lähihoitajan työ käytännössä tarkoittaa.

Omaa aikaa ei oikein ole kuin iltaisin, ja nytkin mun pitäisi olla syömässä iltapalaa. Kello tulee puoli 9 ja hiukset on vielä pesemättä. Huomenna on taas aikainen herätys. Silti nautin tästä kaikesta ja oon älyttömän onnellinen mitä tulevaisuus tuo! Kaiken edellä mainitun lomassa pidän pientä breikkiä hääsuunnitteluissa. Kaikki muut tän hetken jutut/isoimmat asiat ovat kondiksessa paitsi videokuvaaja sekä hääDJ.

Koulussakin kun muut menevät kahville niin mä käytän sen 20 minuutin hyödyksi koulun tietokoneella koulutehtäviin mun ryhmän puolesta. Haluan saada kaiken tehdyksi heti kun vaan voi ja pyrin olla tuomatta koulutehtäviä kotiin. Toistaiseksi olen päässyt vähällä ja tehtävät ovat nopeita ja niitä on vähän, jos ollenkaan.

Pääsin hygienia passin läpi, toistamiseen. Ja ehdittiin jo viettää mukavaa vuokramökki viikonloppua Räyskälässä sekä viime viikolla illanistujaisia siskoni luona isolla porukalla.

Jaaha. Viikonloppuna olisi piiiiiiitkä keikkareissu taas bändin kanssa. Pitäisi pysyä hereillä koko yön.

Ollaan pidetty entuudestaan tuntemattomien naisten kanssa morsiusmiittejä! Meitä on 6 naista joista kaikki menee ensikesänä naimisiin. On ollut ihana jakaa kokemuksia ja suunnitelmia muiden häähullujen kanssa.

Nyt täytyy mennä ennen kuin poika herää uniltaan, on vaikka mitä tehtävää vielä! Hyvää yötä! :)

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas

Keväällä hain opiskelemaan lähihoitajaksi Keudan aikuisopistoon. Edessä oli tiedossa pääsykoepäivä, sisältäen kirjallisen osuuden sekä haastattelun. En ollut kertaakaan aikaisemmin ollut missään pääsykokeissa ja mua jännitti todella paljon! Yritin hengittää syvään ja ajatella sitä että kyllä mä onnistun ja kun saan täältä koulupaikan niin valmistun nopeemmin, saan nopeammin työpaikan ja päästään nopeemmin muuttamaan isompaan kotiin - sitten joskus! Ja Pate saa oman huoneen. Nämä kaikki ja Pate jaksoivat auttamaan ja tsemppaamaan. Ajattelin myös että olen selviynytyt raskausmyrkytyksen aiheuttamasta sektiosta, niin selviän mä yhdestä haastattelustakin. Yritän ajatella positiivisesti tuon avulla että mä kyllä selviän tilanteesta kuin tilanteesta, on sitä pahempaakin tultu koettua!

Aamu alkoi aikaisin ja alkoi jännittämään vasta samana päivänä. Vaari tuli Paten luokse ja mä lähdin ajamaan kohti ''kouluani''. Olin hyvissä ajoin paikalla ja menin auditorioon valmius asemiin. Koepaperit käännettiin kun opettaja antoi siihen luvan. Aikaa oli 60 minuuttia, kämmenet hikoili ja hermostutti. Aloitin varmoista pisteistä eli matematiikasta. Tarkistin ja tarkistin ja sain kaiken mielestäni oikein. Jätin kaksi vikaa tehtävää tekemättä ja varasin vikat 15 minuuttia esseekysymystä varten. Mä luin ja luin ja uudelleen luin sen tekstin pätkän, mikä oli aika pitkä, eikä päähän jäänyt yhtään mitään. En ymmärtänyt tai muistanut mitä luin ja aikaa kului. Lopuksi sutasin jonkun pienen lauseen ja jäi harmittamaan. Katsoin kelloa ja 5 minuuttia oli aikaa jäljellä. Sitten huomasin että ne kaksi jättämääni ''vaikeaa'' ja pitkää matikka laskua olivatkin ihan perus plussa laskuja ei helekkari!!! Olin jättänyt ne tekemättä että saisin enemmän aikaa esseekysymykseen. Huhhuh ja salaman nopeasti laskin sormillani tehtävät kun muut jo nousivat tuoleistaan. Sain niistä vielä lisäpisteitä ja tiesin että mun on pakko saada matikka laskuista kaikki maholliset pisteet kotiin kun haastattelu osuus pelotti niin paljon.

Jumalattoman loppukirin takia kädet melkein täristen palautin paperit opettajalle, keräsin kamat ja menin aulaan odoittelemaan.

1,5 tuntia vain odotin ja odotin omaa haastatteluaikaani. Söin eväsleivän kahviossa ja kävin mielessäni valmiita lauseita joihinkin mahdollisesti tuleviin kysymyksiin haastattelussa. Koska todella monet ovat kysyneet haastatteluissa että mikä on ympäristönhoitaja? Mitä sellainen tekee? Ja siihen on yllättävän vaikea vastata varautumatta.

Eli siis: Ympäristönhoitaja tekee erinnäköisiä ympäristön kunnostus- ja siistimistöitä erilaisissa ympäristökohteissa. Työ on fyysistä ulkotyötä. Lause on opeteltu suoraan mun vanhoista koulupapereista. :D

Odottelin yksin yläkerrassa omaa haastatteluani, edessä oleva 20 minuutin mittainen haastattelu tuntui olevan todella pitkä aika. Toivoin että haastatteluun olisi varattu vain 10 minuuttia. Argh sydän hakkaa niin paljon että polven päällä roikkuva toinen jalka heiluu ilmassa edestakas sykkeen tahtiin. Mun on pakko saada kaikki mahdolliset pisteet näistä pääsykokeista, tää on niin suosittu paikka ja vain 30/230:stä hakijasta pääsee tähän haetuimpaan eli elokuussa alkavaan päivä-monimuotokouluun!

Ovi käy ja nousen seisomaan, kaksi ihanaa naista sanovat että me haetaan vielä kahvia eli odottele vielä vähän aikaa. Heitettiin pienet small-talkit ja tunnelma rentoutui. Tosin se piinaava odottelu vain jatkui ja jatkui ja jännitys ehti tiivistyä jo aika korkealle!


Tädit tulivat takaisin ja naurahtaen sanoivat että ootappa vaan vielä hetki niin me kutsutaan sut sitten. Pidetään sut vielä piinassa! Rennosti ja hymyillen vastasin takasin ja kohta nimi jo kuuluikin ja olin jo luokassa esittäytymässä opettajille.

Ja siinä samassa kun haastattelu alkoi ja alettiin jutella niin jännitys loppui samantien. En ollut enään yhtään hermostunut. Tiesin että tässä tulee käymään niin, mutta silti sitä pitää aina olla niin jännittynyt ja stressaantunut. Ja olin niin hyvin esivalmistautunut niin henkisesti kuin myös että olin miettinyt kaiken valmiiksi mistä haluan mainita ja kertoa, kysyä ja keskustella.

Keskustelu alkoi sillä kun opettajat kysyivät ensimmäisenä että miten mun kirjallinen osuus meni? Kerroin että se meni hyvin. Matikka tehtävät menivät nappiin vaikka suht haastavia olivatkin ja onneksi olin kerrannut matikkaa edellis päivänä. Kerroin myös perään näin: Mutta mulla on lukihäiriö niin siihen essee kysymykseen ei ollut tarpeeksi aikaa. Mun olisi pitänyt aloittaa kirjallinen osuus siitä esseekysymyksestä. Ja tuntui että olisin tarvinnut 10 minuuttia lisäaikaa että olisin ehtinyt ymmärtämään ja sisäistämään kaiken ja vastata huolellisesti.

Opettajat katsoivat mua ylpeän näköisinä ja kehuivat että tuollainen rehellisyys on todella tärkeetä ja oli hyvä että kerroin. He sanoivat että mä voin vastata kysymykseen uudestaan, suullisesti. Ja että voidaan käydä se uudelleen yhdessä läpi keskustellen haastattelun lopussa. Tässä kohtaa olin todella kiitollinen ja hieman jännitti että kääk nyt mun täytyy haastattelun lisäksi suoriutua myös yhdestä tehtävästäkin kaiken lisäksi!

No, se osottautui todella todella hyväksi jutuksi mulle. Ei jännittänyt ja oli muutenkin todella rento tunnelma koko haastattelun ajan. He olivat todella mukavia ja ihania. Opettajat kysyivät että minkälainen mun lukihäiriö on ja kerroin että ihan tavallinen lukihäiriö ja oppimisvaikeus mikä on todettu jo ala-asteella. Että en ole koulussa tarvinnut koskaan mitään helpoitusta mutta mulla kestää vaan muita kauemmin oppimisessa ja asioiden sisäistämisessä.

Toinen opettajista luki mulle hitaasti sen tekstinpätkän ja sain vielä kysyä siitä kohtia joita en ymmärtänyt ja kun loppujen lopuksi oivalsin kaiken niin vastaukset ja mielipiteet tulivat suoraan samantien. Eli sain haastattelussa kerättyä lisää pinnoja myös kirjalliseen osuuteen, halleluja! Mulle jäi kaikesta niin hyvä ja ylpeä fiilis. En tajua miten mä en siinä kirjallisessa osuudessa ymmärtänyt sitä tehtävän antoa. Johtui kiireestä ja paineesta. No, jatkossa tiedän että mun on pakko aloittaa kokeet noista kirjallisista tehtävistä että ehdin kunnolla vastaamaan ja sisäistämään tehtävän annon.

Haastattelu kestikin yliaikaa ja puoli tuntia meni siinä nopeasti mukavasti jutellen! Mulle jäi niiiiin hyvä mieli että sanoin kaikille jo että vaikka en pääsiskään niin mua ei enään haittaa, kaikki oli mennyt niin hienosti koko pääsykoepäivä.

Seuraavalla viikolla tuli kirje, mut valittiin, MÄ PÄÄSIN KOULUUN!!!!!

 

Se oli ihan sanoinkuvaamaton fiilis. Kaikki loksahtaa kohdilleen. Pate sai päiväkoti paikan kivenheiton päähän (okei 260 metriä) ja mä sain koulupaikan. Musta tulee lähihoitaja. Soitin ilouutiset ekana Matiakselle.

Lähihoitajana ei enään tän perheenäidin tarvitse pelätä työttömyyttä. Se on avain kaikkeen, asuntolainaan, uuden asunnon ostamiseen, lastenhuoneeseen ja pikkuveljeen. Tälläisistä asioista haaveillaan häiden ja mun valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä asutaan tilavassa omistusasunnossa ja mahdutaan asua tässä kaksiossa just hyvin seuraavat kaksi vuotta.

Huh huh, ihania aikoja edessä. Käytiin jo ensimmäisellä tutustumis käynnillä Paten päiväkodilla. Päästiin koko perhe paikalle kun Matiaksella on kesäloma niin nyt on hyvä käydä useampi kerta. Hoito alkaa jo ensikuussa! Ennen Paten esittelyä he tervehtivät poikaa jo hänen omalla nimellään. Monet olivat odottaneet Paten saapumista taloon ja olivat laittaneet Paten kaappipaikankin jo valmiiksi elokuuta varten. Mikä oli tärkeä yksityiskohta mulle. Tuli jotenkin heti paljon kodikkaampi olo siinä ympäristössä. Vaikea kuvailla fiilistä näin Paten äidin näkökulmasta!

Työntekijät olivat aivan ihania. Koko päiväkoti oli ihanan näköinen ja mikä parhainta, Pate viihtyi, kiipeili tätien syliin, käveli yksin paikasta toiseen. Tutki ja leikki kaikki lelut läpi samalla kun me aikuiset käytiin käytännön asioita läpi. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.

Pate on todella reipas tapaus eikä arkaile vieraissa paikoissa. Hymyili ja naureskeli innoissaan päiväkodin työntekijöille ja hakeutui heidän lähelle. Saatiin napattua oikein hyvä kuvakin Patesta hänen ikiomalle kaappipaikalle! Mulle ja meille kaikille jäi tosi hyvät fiilikset tästä koko päiväkoti jutusta. Oon alusta alkaen halunnut että poika menee päiväkotiin sitten jossain vaiheessa, nyt tähän aikaan koska mä pääsin kouluun. Onneksi äidin ja isin rakas on jo ''iso'' ja valmis päivähoitoon. Hoitopäivät jäävät lyhyeksi kun mulla alkaa koulu klo 8.30-12 vaihtelevasti ja Matias pääsee töistä tyyliin aina viimeistään kahdelta vaikka työajat heitteleekin, mutta aikaisin pääsee lähtemään töistä kotiin. Päiväkodin alkaminen ei huoleta tai pelota. Sitten kun se on ajankohtaista niin on varmasti surku puserossa ekat päivät, mikä on ihan luonnollista.

Jotenkin vaan tuntuu että kaikki menee tällä hetkellä niin nappiin ja päiväkodin alkaminenkin tuntuu tällähetkellä luonnolliselta. Mulla on myös etäpäiviä, niin äiti ei ole jokapäivä kaukana. Läksyjen paljoudesta ja Matiaksen työajoista riippuen poika voi välillä olla kotona mun kanssa ja opiskelen pojan unien aikana.

Pate on nukkunut koko tän mun höpöttelyjen ajan niin nyt on hyvä aika lopettaa ja käydä itsekkin nukkumaan. :)