Jotain uutta pienelle tarhalaiselle

K3

Reilu kaksi viikkoa niin eletään jo marraskuuta. Ensikuussa tulee täyteen 3 vuotta avoliittoa ja Patelle tulee ikää 1,5 vuotta. Minä täytän marraskuussa 23 vuotta ja samana päivänä ollaan oltu Matiaksen kanssa yhdessä 3,5 vuotta ja kihloissa 2 vuotta siitä ajasta. Ensivuodesta alkaen aletaankin sitten viettämään meidän tulevia hääpäiviä. Kesällä minusta tulee rouva ja toivottavasti jonain päivänä meistä tulee vielä suurperhe Koskimäki.

Oon nauttinut nyt vapaapäivistä tehden - en mitään. Ihanaa kun voi vaan olla.

Viime viikolla päättyi opintojen ensimmäinen tutkintotilaisuus (kasvun tukeminen) arvosanalla kiitettävä 3. Se oli kovan työn ja monien unettomien öiden kiitos. Alkuun oli neljän viikon mittainen työharjoittelu jonka jälkeen alkoi viiden päivän pituinen tutkintotilaisuus eli näyttöviikko. Arviointikeskustelu oli siitä heti seuraavana päivänä kun tutkintotilaisuus oli tullut päätökseen. Olisin toivonut edes yhden vapaapäivän jonka olisin pyhittänyt kokonaan 12 sivuisen itsearviointilomakkeen laatimiseen, mutta ei kuulemma ollut muulloin aikaa. No, sitä kirjoiteltiin sitten yötä päivää aina kun oli hetki aikaa ja tilanne salli, töiden, harrastusten ja Paten ohella. Usein jäinkin valvomaan ja lomaketta rustailemaan öisin kun pojat olivat unten mailla.

Se tuotti kyllä toivottua tulosta, arvioijat kehuivat miten taitavasti multa sujuu kaikki teoriatieto ja kirjalliset osuudet. Työpaikka arvioija sanoi että Sandra on perustellut tekemisiään viikon aikana todella vastuullisesti ja monipuolisesti ja nyt kuuli vielä lisää hyviä yksityiskohtia itsearviointilomakkeestani, mitä olin pohtinut ja havannoinnut näyttöviikon aikana.

Mut laitettiin käytävälle hetkeksi odottelemaan kun kolmikanta päättivät yhdessä opettaja-arvioijan, työpaikka-arvioijan, sekä päiväkodin johtajan kanssa minulle arvosanan ensimmäisestä tutkintotilaisuudestani. Hetken päästä he kutsuivat minut takaisin huoneeseen ja sieltä se tuli, kaikista parhain arvosana, mihin olin kokoajan tähdännytkin, K3! Itkuhan siinä tuli ja kaikki tuntuivat olevan jotenkin todella ylpeitä musta ja mun kehityksestä, tunnelma oli ihan mahtava! Tuntui että nyt voi hengähtää. Olo on älyttömän kiitollinen, oon oppinut niin paljon uutta tuo viiden viikon aikana enkä tule koskaan unohtamaan tätä kokemusta. :)

Elämä on ollut aika kiireistä ja hektistä työharjoittelun aikana. Tutkintotilaisuuden suunnitelman laatimista ja sen toteuttamista, itsearviointia ja paljon paperitöitä lyhyessä ajassa. Tää viikko mulla on vapaata ja muilla luokkalaisilla on kaikki vielä edessä. Ensiviikolla kaikki alkaa alkusta kun siirrytään hohu-jaksolle opiskelemaan vanhutyötä ja lääkelaskuja. Ihanaa kun asiat etenee ja koulu tuntuu etenevän todella nopeasti.

Tän viikon oon pyhittänyt mun pojille, eilen käytiin ostoksilla ja huomenna olisi tarkoitus mennä kyläilemään serkun luokse. Ensiviikolla on luvassa tuplatreffit ja vanhempien kahdenkeskestä aikaa kun menemme ystäväpariskunnan kanssa flamingoon syömään ja pelamaan hohtominigolfia. Tekee kyllä todella hyvää olla pitkästä aikaa kaksin vapaalla Matiaksen kanssa edes hetken verran. Mutta niinhän se menee että kaikki on väliaikaista, koulu, kiire jne. ja lopussa kiitos seisoo. :)