Puuha Pate

Olin vaunulenkillä ja käytiin ensin Prismassa. Ei ollut. Käytiin Br lelukaupassa, ei ollut. 

Kysyin myyjältä, onko teillä mitään Puuha-Peteä? Myyjä tokaisi heti että ei ole, ne menevät niin nopeasti, tai ootas hetkinen, käyn katsomassa varastossa. Myyjä tulee takaisin ja kysyi olenko käynyt Prismassa katsomassa? Kerroin että tulin sieltä juuri eikä sielä ollut ainuttakaan Puuha-Pete lelua.

Ennen kuin ehdin kertoa miksi etsin niitä, niin tämä tyttö kysyy että: ''En tiedä ootko noissa Facebook kirpputoreilla käynyt mutta siellä oli tänään ainakin myynnissä noita Puuha-Pete leluja''. Vastasin myyjälle että niin on, tai oli, me saatiin ne mun mies on tällä hetkellä hakemassa niitä! :) 

Myyjä vastasi iloisesti että oho, no kiva juttu! Kerroin että tulin ihan mielenkiinnosta tekemään hintavertailua ja etsimään onko teillä sitä Puuha-Peten kissaa myynnissä. Myyjä kertoi että joo ne lelut ovat todella suosittuja ja autot maksavat sen 20 euroa. 20 euroa?? Yksi auto?? Niinkö paljon?? 

Myyjä sanoi että joo joo, ne ovat niin hintavia! Ja kerroin miten mahtavat kaupat me tehtiin kun saatiin koko seuraava paketti yhteenstä 35 eurolla:

8 autoa, hahmot, pesula ja maja. Ja kaikki ehjiä, puhtaita ja hienoja! Me oltiin niin innoissaan näistä ja mäkin vaan hypistelin ja kuvasin innokkaana. Matias sanoi ettei hän jaksaisi odottaa ja haluaisi antaa nämä Patelle samantien. Mutta pidettiin nämä vielä pojalta piilossa.

Onneksi Matias oli skarppina ja näki nopeasti näiden myynti-ilmoituksen. Sanoi että täällä olisi myynnissä tälläinen setti vain 35 eurolla. Menin katsomaan ja sanoin samantien että laita av, laita nyt ja mietitään sitten sen jälkeen! Ei mennyt kauaa niin meidän alustavan varauksen jälkeen alkoi sadella jono-kommentteja.

Rahat menivät myös suoraan lelujen vanhalle omistajalle, pienelle pojalle joka oli 

niin tohkeissaan että antoi Puuha-Pete dvd elokuvan vielä kaupanpäälle.

Matias oli kysynyt pojalta että onhan tämä nyt täysin varma että raaskii luopua 

hänen aarteistaan ja kiitteli kovasti. Nyt meillä on upea joululahja ensijouluksi, 1v7kk Patelle. <3

Ekat festarit

Toissa viikolla oli Riihimäki rock ja me oltiin sielä lauantaina. Silloin oli pitkä ja aikataulutettu päivä.

Kello 8: Noustiin ylös aamupalalle ja odoiteltiin että isikin nousee ja saa syötyä aamiaisensa. Matias kun on tunnetusti hidas syömään. Aikansa siinä valmistauduttiin, kylvetettiin poika ja käytiin itse suihkussa vuoronperään. Puettiin, meikkasin, Matias laittoi hiuksensa kuntoon ja pakkailtiin pojan tavaroita.

Kello 11: Oli Paten lounas, kerättiin loput kamat kasaan ja suunnattiin autolle päin. Vietiin poika yöksi mummolaan. Pantsen toiselle yökyläreissulle. Pate nukahti autossa ja siirsin hänet nukkuen kaksoisrattaisiin jossa serkku jo odoittelikin leikkikaveria saapuvan. Sylissä kuiskasin ja kerroin että äiti ja isi toi sinut mummolaan yöksi, nähdään huomenna taas.

Kello 11:50: Saavuttiin ystäväpariskunnan lapsen 1v syntymäpäiville. Itse juhlat alkavat vasta myöhemmin, joihin ei ehditä riksu rock menojen ja suunnitelmien vuoksi. Siksi tultiin vähän aiemmin onnittelemaan ja juhlimaan 1 vuotiasta prinsessaa. Kohta olikin jo aika lähteä jatkamaan matkaa kotiin päin, vieraat olivat kohta tulossa!

Kello 12:30: Milla ja Niko soittavat että ovat junassa ja kohta meillä. Laitettiin tarjottavat valmiiksi ja ihmeteltiin taas sitä kummaa kotiin menemistä ilman Patea. Missä meidän lapsi on? Ainiin.

Siinä sitä hengailtiin nelisten meillä kotona ja ehdotin että korkattaisko skumppa pullo ja otettaisiin lasilliset ennen ravintolaan menoa? Matias ja Niko menivät hakemaan pullon kylmästä ja Niko kyseli mitä skumppaa meillä on? Matias otti pullon ja ojensi sen Nikolle..

Niko oli häkeltynyt ja ennen kaikkea yllättynyt, tuli kuulemma niin puskista! Vaikka kaikki osasivat odoittaa tätä. Niko meni puihin.. eei.. ja sanoi miten suuri vastuu se on.. hetkeä myöhemmin halasi Matiasta ja sanoi että tottakai. Kohta kohotettiinkin jo malja: Matiaksella on nyt bestman!

Kun bestman oli kosittu virkaan ja bestman maljat juotu (aika nopeaan tahtiin) oli aika lähteä kävelemään keskustaan päin. Meillä oli pöytävaraus yhteen uuteen amerikkalaiseen hampurilaisravintolaan. Paikan päällä Tuuli jo meitä odoitteli ja kerrottiin ilouutiset.

Ravintolassa juteltiin ja naurettiin niin kovaa että onneksi ei saatu paheksuvia katseita henkilökunnalta. Masut täynnä oli hyvä lähteä takasin meille etkoilemaan. Kuunneltiin musiikkia ja ehostauduttiin lisää. Pakattiin kylmälaukku täyteen juomia ja mentiin viereiseen puistoon pelaamaan mölkkyä. Milla ja minä voitimme!

Oho, kello on jo kuusi. Lähdettiin takaisin meille, laittauduttiin vielä viimeisen kerran ja kuunneltiin lisää musiikkia ja seurusteltiin vaan! Kohta tuli jo hoppu festaribussille. Hoputtelin että bussi lähtee vartin päästä. Kaikki kävivät vielä vessassa ja keräsivät kamppeet kasaan. Hyvin ehdittiin!

Oltiin aluksi festaripaikan ulkopuolella muiden tuttujen kanssa. Siellä oli muutama mun tuttu poika Hyvinkäältä, Matiaksen vanhoja ystäviä ja sisarukset seurueineen. Kaikki olivat jo yllättävän hyvässä maistissa kun saavuimme paikalle. Meidän porukka oli kaikista skarpeimpana.

Uniikin keikka oli tosi hyvä, J Karjalaisen keikalla satoi ja paistoi ja satoi taas enemmän. Oltiin hetkittäin sateen suojassa ja loppuaika oltiin sadeviitat päällä. Ostettiin festareilla järkyn isot purilaiset ja syötiin ne yhteisvoimalla loppuun..

Cheek ekan kerran livenä ja ekaa kertaa ylipäätänsä festivaaleilla! Oli kyllä todella hieno keikka ja meillä oli tosi hyvät paikat. Sade ei haitannut ollenkaan ja pompittiin vaan fiiliksissä koko keikan!

Sieltä käveltiin kotiin ja oltiin kaikki hiukset märkinä ja hieman viluissaan. Hetki siinä kotona mietittiin että kello tulee yksi, mitä tehdään? No, puin mekon ja suunnattiin keskustaan virallisille jatkoille. Siellä juhlittiin ja tanssittiin tappiin asti. Onneksi sain kaverit vielä jaksamaan vaikka kotona väsy ehti jo iskeä itse kullekkin. Nikokin kommentoi varmaan kolmesti että no nyt jos Sandra haluaa ja on sitä mieltä että mennään niin sit myö todellaki kans mennään! Kerrankin kun minä ja me kaikki yhdessä päästiin juhlimaan niin juhlitaan nyt sit koko kahden vuoden edestä! Ajattelin. :) Baarissa väkeä oli liikaa ja siellä ei saanut kunnolla happea, mutta ei haitannut, meillä oli ihan super hauskaa.

Kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä mentiin Jessen kolmekymppisille yllättävän hyvässä kunnossa ja virkeänä molemmat. Menisin koska vain uusiksi!

Duhadekku

Sainpas hetkeksi omaa aikaa blogin äärellä yksin makuuhuoneessa. Livahdin tänne Patelta salaa niin pojat saavat hetken leikkiä kahdestaan ja äiti saa kirjoitella rauhassa. Ettei aina tarvitsisi kirjoitella blogia vain yömyöhään. Jos otan tietokoneen syliini niin Pate haluaa tulla heti hakkaamaan näppäimistöä ja roikkuu mussa niin kauan kunnes pääsee lyömään tietokonetta tai että laitan läppärin kokonaan pois, jolloin tulee suuri suru ja marttyyri-itkuraivarit.

 
Katsokaa mikä kiharapää! Toissayönä heräsin ja Pate nukkui kainalossani. Havahduin että onpas poika kuuma.. hetkeä myöhemmin tajusin että poika on aivan tulikuuma. Nukkui kuitenkin kuin tukki ja ihan tavallisesti. Heräsin Matiaksen ja sanoin että Patella on varmaan kuumetta, hae panadolia ja vettä, mitataan kuume vasta sen jälkeen. Matias kokeili pojan otsaa ja vatsaa, sanoi oho! ja lähti hakemaan lääkeruiskua. Otsakuumemittari näytti parissa sekunnissa lääkkeen oton jälkeen lukeman 38,4. Pate oli ensimmäistä kertaa kuumetaudissa tai ylipäätänsä kipeänä ekaa kertaa.

Lämpöpatteri nukahti äkkiä takaisin tissille. Yö meni hyvin. Mutta nyt selittäytyi iltapäivän itkuisuus ja huomionhaku äidiltä taukoamatta. Paten serkkupoika oli paripäivää aiemmin ollut myös kuumeessa eli sama tauti kummallakin. Räkäisyys liittyi mukaan myöhemmin. Patella ei ole ennen räkää vuotanut niin pikkuinen oli ihan reppanan näköinen..

Kuume oli sitkeässä vuorokauden ympäri ja ehti tulla äidille jo huoli kun pelkkä panadol ei riittänyt, eikä pitänyt lämpöä kurissa sitä kahdeksaa tuntia. Täytyi lähteä hakemaan apteekista buranaa rinnalle ja johan alkoi tehoamaan! Annettiin puolen tunnin välillä buranaa heti panadolin perään ja kuume laski vartissa 39,5:stä 37,5:teen. Silti poika jaksoi hymyillä isin hassuille jutuille. Tissi oli myös kova sana kokoajan!

Paten silmät olivat ihan kuutamolla ja punottivat. Kun kuume oltiin saatu kuriin niin poika oli taas oma itsensä. Kipeänä Pate torkkui pitkin päivää ja jäi yksin löhöilemään sänkyyn kuvanmukaisesti, mitä ei koskaan muulloin malta tehdä. Ei mennyt kauaa kun pahimman kuumehuipun jälkeen Pate taas käveli hymyissä suin ja jutteli monen tunnin jälkeen. Ollaan juotettu paljon vettä ja pidetty huoli ettei ole liikaa päällä. Samalla kun kävin apteekissa ostamassa buranaa ja kyselemässä tarkempia ohjeita niin Pate oli ehtinyt nukahtaa isin rintakehälle. Se oli ihana näky tulla kotiin! Hetkeä myöhemmin herätettiin poika kuitenkin hetkeksi lääkkeen antoa varten jotta kuume saataisiin kuriin.

Viime yönä herättiin ottamaan vielä yksi lääke ja aamulla sai lisää. Sen jälkeen, eli nyt 12 tuntiin ei ole räkää valunut eikä kuume ole noussut. Ennen sitä kuume nousi kokoajan heti kun lääke lopetti vaikuttamasta. Iltapäivästä pojan olo parani huomattavasti eikä hailakoita silmiäkään enään ollut jäljellä. Aamu ja aamupäivä menivät vielä tosi väsyneissä tunnelmissa eikä ruokahalua ollut. Nukutin pojan tähän väliin, kello on 20:15 ja äiskä ja iskä laittoivat iltapala makkarat uuniin ja nyt rentoudutaan. Jospa se tauti olisi nyt taputeltu ja yö menisi rauhallisemmin. Viime yönä heräilin 10-30 minuutin välein ajatellen että kahdelta otetaan lääke, kahdelta lääke ja aamulla soitan päiväkotiin, ilmoitan ettei päästäkkään tänään meidän toiselle tutustumiskäynnille.

Huomioikaa isin pleikkari ohjain mitä ilman ei haluttu mennä nukkumaan. Matiaksella loppuu kesäloma tämän viikonlopun jälkeen. Kun Matias palaa töihin niin siitä on enään kolme viikkoa päiväkodin ja koulun alkuun. Jouluunkin on alle puolivuotta (ensimmäinen joululahja on jo hankittuna, heh, siitä on tulossa omaa postausta) ja häihin on alle vuosi. Nyt kömmin sohvalle rakkaan avomiehen kainaloon ja katsotaan kai uusin Vares, voiei...

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas

Keväällä hain opiskelemaan lähihoitajaksi Keudan aikuisopistoon. Edessä oli tiedossa pääsykoepäivä, sisältäen kirjallisen osuuden sekä haastattelun. En ollut kertaakaan aikaisemmin ollut missään pääsykokeissa ja mua jännitti todella paljon! Yritin hengittää syvään ja ajatella sitä että kyllä mä onnistun ja kun saan täältä koulupaikan niin valmistun nopeemmin, saan nopeammin työpaikan ja päästään nopeemmin muuttamaan isompaan kotiin - sitten joskus! Ja Pate saa oman huoneen. Nämä kaikki ja Pate jaksoivat auttamaan ja tsemppaamaan. Ajattelin myös että olen selviynytyt raskausmyrkytyksen aiheuttamasta sektiosta, niin selviän mä yhdestä haastattelustakin. Yritän ajatella positiivisesti tuon avulla että mä kyllä selviän tilanteesta kuin tilanteesta, on sitä pahempaakin tultu koettua!

Aamu alkoi aikaisin ja alkoi jännittämään vasta samana päivänä. Vaari tuli Paten luokse ja mä lähdin ajamaan kohti ''kouluani''. Olin hyvissä ajoin paikalla ja menin auditorioon valmius asemiin. Koepaperit käännettiin kun opettaja antoi siihen luvan. Aikaa oli 60 minuuttia, kämmenet hikoili ja hermostutti. Aloitin varmoista pisteistä eli matematiikasta. Tarkistin ja tarkistin ja sain kaiken mielestäni oikein. Jätin kaksi vikaa tehtävää tekemättä ja varasin vikat 15 minuuttia esseekysymystä varten. Mä luin ja luin ja uudelleen luin sen tekstin pätkän, mikä oli aika pitkä, eikä päähän jäänyt yhtään mitään. En ymmärtänyt tai muistanut mitä luin ja aikaa kului. Lopuksi sutasin jonkun pienen lauseen ja jäi harmittamaan. Katsoin kelloa ja 5 minuuttia oli aikaa jäljellä. Sitten huomasin että ne kaksi jättämääni ''vaikeaa'' ja pitkää matikka laskua olivatkin ihan perus plussa laskuja ei helekkari!!! Olin jättänyt ne tekemättä että saisin enemmän aikaa esseekysymykseen. Huhhuh ja salaman nopeasti laskin sormillani tehtävät kun muut jo nousivat tuoleistaan. Sain niistä vielä lisäpisteitä ja tiesin että mun on pakko saada matikka laskuista kaikki maholliset pisteet kotiin kun haastattelu osuus pelotti niin paljon.

Jumalattoman loppukirin takia kädet melkein täristen palautin paperit opettajalle, keräsin kamat ja menin aulaan odoittelemaan.

1,5 tuntia vain odotin ja odotin omaa haastatteluaikaani. Söin eväsleivän kahviossa ja kävin mielessäni valmiita lauseita joihinkin mahdollisesti tuleviin kysymyksiin haastattelussa. Koska todella monet ovat kysyneet haastatteluissa että mikä on ympäristönhoitaja? Mitä sellainen tekee? Ja siihen on yllättävän vaikea vastata varautumatta.

Eli siis: Ympäristönhoitaja tekee erinnäköisiä ympäristön kunnostus- ja siistimistöitä erilaisissa ympäristökohteissa. Työ on fyysistä ulkotyötä. Lause on opeteltu suoraan mun vanhoista koulupapereista. :D

Odottelin yksin yläkerrassa omaa haastatteluani, edessä oleva 20 minuutin mittainen haastattelu tuntui olevan todella pitkä aika. Toivoin että haastatteluun olisi varattu vain 10 minuuttia. Argh sydän hakkaa niin paljon että polven päällä roikkuva toinen jalka heiluu ilmassa edestakas sykkeen tahtiin. Mun on pakko saada kaikki mahdolliset pisteet näistä pääsykokeista, tää on niin suosittu paikka ja vain 30/230:stä hakijasta pääsee tähän haetuimpaan eli elokuussa alkavaan päivä-monimuotokouluun!

Ovi käy ja nousen seisomaan, kaksi ihanaa naista sanovat että me haetaan vielä kahvia eli odottele vielä vähän aikaa. Heitettiin pienet small-talkit ja tunnelma rentoutui. Tosin se piinaava odottelu vain jatkui ja jatkui ja jännitys ehti tiivistyä jo aika korkealle!

Tädit tulivat takaisin ja naurahtaen sanoivat että ootappa vaan vielä hetki niin me kutsutaan sut sitten. Pidetään sut vielä piinassa! Rennosti ja hymyillen vastasin takasin ja kohta nimi jo kuuluikin ja olin jo luokassa esittäytymässä opettajille.

Ja siinä samassa kun haastattelu alkoi ja alettiin jutella niin jännitys loppui samantien. En ollut enään yhtään hermostunut. Tiesin että tässä tulee käymään niin, mutta silti sitä pitää aina olla niin jännittynyt ja stressaantunut. Ja olin niin hyvin esivalmistautunut niin henkisesti kuin myös että olin miettinyt kaiken valmiiksi mistä haluan mainita ja kertoa, kysyä ja keskustella.

Keskustelu alkoi sillä kun opettajat kysyivät ensimmäisenä että miten mun kirjallinen osuus meni? Kerroin että se meni hyvin. Matikka tehtävät menivät nappiin vaikka suht haastavia olivatkin ja onneksi olin kerrannut matikkaa edellis päivänä. Kerroin myös perään näin: Mutta mulla on lukihäiriö niin siihen essee kysymykseen ei ollut tarpeeksi aikaa. Mun olisi pitänyt aloittaa kirjallinen osuus siitä esseekysymyksestä. Ja tuntui että olisin tarvinnut 10 minuuttia lisäaikaa että olisin ehtinyt ymmärtämään ja sisäistämään kaiken ja vastata huolellisesti.

Opettajat katsoivat mua ylpeän näköisinä ja kehuivat että tuollainen rehellisyys on todella tärkeetä ja oli hyvä että kerroin. He sanoivat että mä voin vastata kysymykseen uudestaan, suullisesti. Ja että voidaan käydä se uudelleen yhdessä läpi keskustellen haastattelun lopussa. Tässä kohtaa olin todella kiitollinen ja hieman jännitti että kääk nyt mun täytyy haastattelun lisäksi suoriutua myös yhdestä tehtävästäkin kaiken lisäksi!

No, se osottautui todella todella hyväksi jutuksi mulle. Ei jännittänyt ja oli muutenkin todella rento tunnelma koko haastattelun ajan. He olivat todella mukavia ja ihania. Opettajat kysyivät että minkälainen mun lukihäiriö on ja kerroin että ihan tavallinen lukihäiriö ja oppimisvaikeus mikä on todettu jo ala-asteella. Että en ole koulussa tarvinnut koskaan mitään helpoitusta mutta mulla kestää vaan muita kauemmin oppimisessa ja asioiden sisäistämisessä.

Toinen opettajista luki mulle hitaasti sen tekstinpätkän ja sain vielä kysyä siitä kohtia joita en ymmärtänyt ja kun loppujen lopuksi oivalsin kaiken niin vastaukset ja mielipiteet tulivat suoraan samantien. Eli sain haastattelussa kerättyä lisää pinnoja myös kirjalliseen osuuteen, halleluja! Mulle jäi kaikesta niin hyvä ja ylpeä fiilis. En tajua miten mä en siinä kirjallisessa osuudessa ymmärtänyt sitä tehtävän antoa. Johtui kiireestä ja paineesta. No, jatkossa tiedän että mun on pakko aloittaa kokeet noista kirjallisista tehtävistä että ehdin kunnolla vastaamaan ja sisäistämään tehtävän annon.

Haastattelu kestikin yliaikaa ja puoli tuntia meni siinä nopeasti mukavasti jutellen! Mulle jäi niiiiin hyvä mieli että sanoin kaikille jo että vaikka en pääsiskään niin mua ei enään haittaa, kaikki oli mennyt niin hienosti koko pääsykoepäivä.

Seuraavalla viikolla tuli kirje, mut valittiin, MÄ PÄÄSIN KOULUUN!!!!!

 

Se oli ihan sanoinkuvaamaton fiilis. Kaikki loksahtaa kohdilleen. Pate sai päiväkoti paikan kivenheiton päähän (okei 260 metriä) ja mä sain koulupaikan. Musta tulee lähihoitaja. Soitin ilouutiset ekana Matiakselle.

Lähihoitajana ei enään tän perheenäidin tarvitse pelätä työttömyyttä. Se on avain kaikkeen, asuntolainaan, uuden asunnon ostamiseen, lastenhuoneeseen ja pikkuveljeen. Tälläisistä asioista haaveillaan häiden ja mun valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä asutaan tilavassa omistusasunnossa ja mahdutaan asua tässä kaksiossa just hyvin seuraavat kaksi vuotta.

Huh huh, ihania aikoja edessä. Käytiin jo ensimmäisellä tutustumis käynnillä Paten päiväkodilla. Päästiin koko perhe paikalle kun Matiaksella on kesäloma niin nyt on hyvä käydä useampi kerta. Hoito alkaa jo ensikuussa! Ennen Paten esittelyä he tervehtivät poikaa jo hänen omalla nimellään. Monet olivat odottaneet Paten saapumista taloon ja olivat laittaneet Paten kaappipaikankin jo valmiiksi elokuuta varten. Mikä oli tärkeä yksityiskohta mulle. Tuli jotenkin heti paljon kodikkaampi olo siinä ympäristössä. Vaikea kuvailla fiilistä näin Paten äidin näkökulmasta!

Työntekijät olivat aivan ihania. Koko päiväkoti oli ihanan näköinen ja mikä parhainta, Pate viihtyi, kiipeili tätien syliin, käveli yksin paikasta toiseen. Tutki ja leikki kaikki lelut läpi samalla kun me aikuiset käytiin käytännön asioita läpi. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.

Pate on todella reipas tapaus eikä arkaile vieraissa paikoissa. Hymyili ja naureskeli innoissaan päiväkodin työntekijöille ja hakeutui heidän lähelle. Saatiin napattua oikein hyvä kuvakin Patesta hänen ikiomalle kaappipaikalle! Mulle ja meille kaikille jäi tosi hyvät fiilikset tästä koko päiväkoti jutusta. Oon alusta alkaen halunnut että poika menee päiväkotiin sitten jossain vaiheessa, nyt tähän aikaan koska mä pääsin kouluun. Onneksi äidin ja isin rakas on jo ''iso'' ja valmis päivähoitoon. Hoitopäivät jäävät lyhyeksi kun mulla alkaa koulu klo 8.30-12 vaihtelevasti ja Matias pääsee töistä tyyliin aina viimeistään kahdelta vaikka työajat heitteleekin, mutta aikaisin pääsee lähtemään töistä kotiin. Päiväkodin alkaminen ei huoleta tai pelota. Sitten kun se on ajankohtaista niin on varmasti surku puserossa ekat päivät, mikä on ihan luonnollista.

Jotenkin vaan tuntuu että kaikki menee tällä hetkellä niin nappiin ja päiväkodin alkaminenkin tuntuu tällähetkellä luonnolliselta. Mulla on myös etäpäiviä, niin äiti ei ole jokapäivä kaukana. Läksyjen paljoudesta ja Matiaksen työajoista riippuen poika voi välillä olla kotona mun kanssa ja opiskelen pojan unien aikana.

Pate on nukkunut koko tän mun höpöttelyjen ajan niin nyt on hyvä aika lopettaa ja käydä itsekkin nukkumaan. :)