10 viikkoa synnytyksestä

Sain niin pahat traumat synnytyksestä ja sairaala-ajasta etten halua muistella niitä aikoja saatika sitten kirjoittaa niistä. Aika kultaa muistot? Epäilen! En osannut iloita haluamallani tavalla rakkaan ystäväni onnistuneesta synnytyksestä vaan itkin että miksei mulla mennyt noin? Joka kerta kun pesen pyykkiä ja laitan huuhteluainetta, mieleeni muistuu samantien se synnytystä edeltävä hirveä ilta, jolloin mulle tuputettiin saman näköistä ja hajuista närästyslääkettä. Silloin oli kolmas käynnistyspäivä lopuillaan, raskausmyrkytys oli saanut mun olon jo todella huonoksi ja mut siirrettiin äkkiä synnytyssaliin kaikenmaailman letkuihin. Olen joutunut käymään kaksi kertaa synnytyssairaalassa synnytyksen jälkeen ja vielä ilman Matiasta. Ulko-ovilla tuli tunne etten halua astua sisälle vaan juosta pakoon! No, käynnit menivät hyvin, mun jälkitarkastuksessa kaikki oli ok. Paitsi että mun vasen etureisi on edelleen tunnoton synnytyksestä ja ''pääsen'' syksyllä hermoratatutkimukseen ilmaiseksi, jippii! Siellä mua tökitään neuloilla ja ärsytetään hermoja ja sitä rataa. Ajatuskin hirvittää, mutta olen sinut sen asian kanssa että jalkaani tuli pysyvät hermovauriot sectiosta. Toinen käynti oli Paten verikokeet. Paten verenkuvat ja hemoglobiini kontrolloitiin ja tulokset olivat onneksi todella hyvät. Itse tilanne oli hirveä ja kesti useita minuutteja. Vauva itki lohdutonta itkua kivusta pöydällä ja näytti niin surulliselta, samalla kun hoitaja puristi kaksi näytettä verta Paten kantapäästä. Mä lauloin tuiki tuiki tähtöstä ja silittelin pojan päätä. Sitten kun se oli ohi niin äkkiä sukat jalkaan ja äidin syliin enkä halunnut päästää lapsestani irti. Viimeiseen asti syleilin vauvaani, autolle saakka, kunnes sitten lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Onneksi pikkusiskoni, Paten kummitäti oli mukana matkassa.

Synnyttyään keskosena, Pate sai peräti 7 eri diagnoosia.
-Vastasyntyneen ohimenevä takypnea
-Muu ennenaikaisuus
-Muu vastasyntyneen hypoglykemia
-Keisarileikkauksen vaikutus sikiöön ja vastasyntyneeseen
-Vastasyntyneen muu vajaalämpöisyys
-Äidin kohonneen verenpaineen vaikutus sikiöön ja vastasyntyneeseen
-Keskosuuteen liittyvä vastasyntyneen keltaisuus

Kun Pate syntyi, hänen äänensä narisi voimakkaasti ja se oli niin reppanan kuuloista. Pate vietiin heti vastasyntyneiden teho-osastolle lisähappeen ja lämmitykseen. Matalien verensokerien vuoksi aloitettiin suonensisäinen glukoosi-infuusio. Kahden päivän ikäisenä vauva laitettiin nenämahaletkuun, jonka kanssa sitten viikkoa myöhemmin kotiuduttiin. Letku oli kaikenkaikkiaan Patella kahden viikon verran. En ollut näkemässä Paten hoitoja teho-osastolla koska samalla kun Pate vietiin hoitoon teho-osastolle niin mut vietiin takaisin leikkaussalista synnytyssaliin ja siellä jatkettiin mun hoitoja ja mulle tultiin kertomaan myöhemmin että vauvani joutui vastasyntyneiden tarkkailu ja teho-osastolle. Siinä vaiheessa kysyin kovaan ääneen ai mihin vietiin..?? Poika oli teho-osaston potilas koko sairaala-ajan.

Maanantaina kun vauva syntyi niin näin pienen hetken häntä leikkaussalissa, pienen hetken heräämössä ja illalla 5 minuutin verran kun poika tuotiin mun luokse ja meillä molemmilla oli niin paljon eri piuhoja ja letkuja kiinni niin se oli vähän haastavaa ja kaiken lisäksi mulla ei ollut edes voimia pidellä rakasta vierelläni kauempaa vaikka selällään makoilin kaiken aikaa. Tästä tilanteesta oon lisännyt aiemmin kuvan blogiin ja näytän siinä vielä todella turvonneelta myrkytyksen takia. Olin todella väsynyt ja leikkaussalissa (su-ke) nukuin kaikkipäivät. Okei, no tiistaina näin lapseni kerran. Vuorokauden odotuksen jälkeen lapseni tuotiin äidin luokse taas 5 minuutiksi. Sitten aikaa kului käsittämättömät yli 30 tuntia erossa oloa. Luulin etten koskaan enään hymyilisi, olo oli todella pelokas ja jotenkin hauras. Edes Matiaksen näkeminen ei saanut mua aina hymyilemään, olo oli todella masentunut. Matias ramppasi vuoronperään pojan ja mun luona. Teho-osastolta synnytyssaliosastolle. Matias ruokki ja hoiti lastamme. Tunne oli todella ristiriitainen, samalla kun itkin ikävää ja itkin hoitajalle että haluan Matiaksen mun luo, niin samalla Matias oli antamassa kenguruhoitoa pienelle keskosvauvallemme. Halusin että Matias on mahdollisimman paljon vauvan tukena vaikka samalla halusin että Matias olisi minun luonani mutta tärkeintä oli nyt se että Pate sai olla vanhempansa hoivassa. Matias otti mulle valokuvia vauvasta ja näinkin vauvani ekan kerran vaipassa puhelimen välityksellä.

Nousin istumaan ensimmäisen kerran keskiviikkona sitten sunnuntin jälkeen, epiduraali puudutus poistettiin selästäni, magnesium tippa lopetettiin vaikka verenpaineet olivat edelleen korkeat. Virtsakatetri vedettiin pois ja hoitajan talutti mut vessaan ekaa kertaa 4 päivään ja muistan kun vaan tärisin ja olin haamun valkea! Viirtsaaminen sattui katetrin ja leikkauksen jäljiltä. Paikat tuntuivat muutenkin hyvin oudoilta ja pissaaminen oli tosi vaikeeta. Mut siirettiin vihdoin takaisin vuodeosastolle ja pääsin ekaa kertaa käyttämään puhelinta ja soitin äidille. Molemmat itkettiin puhelimessä, olin ihan romuna ja tuskissani ikävästä. Sanoin äidille etten ole nähnyt vauvaa 34 tuntiin ja hetkenkuluttua ovi aukesi, aloin itkeä entistä enemmän, sanoin äidille että vauva tuotiin nyt täytyy lopettaa. Sain silloin sain vauvani ensimmäistä kertaa syliin 2 päivän ikäisenä. Pelkäsin että nyt vihdoinkin kun sain lapseni syliin niin vauva viedään taas pois luotani enkä aluksi siksi halunnut antaa vauvaa miehelleni, heh! Teho-osastolle kun mentiin tekemään rutiinihoidot vauvalle niin hoitajat olivat ihania kun eräs puhui musta työkaverilleen että täällä itkee äiti joka ei ollut aiemmin nähnyt vauvan varpaita!

Huoli oli kova mutta kaikesta päästiin yli ja lopputulos on tärkeintä. Vauva ja mä voidaan hyvin ja arki lähti heti toimimaan todella hyvin. Meitä kehuttiin jo sairaalassa miten oma-alotteisia ja varmoja me oltiin. Ekat viikot vauvan kanssa oli semmoista että hoitovälit olivat kolmen tunnin välein ja se vaati niin paljon energiaa ja keskittymistä etten silloin koskaan halunnut että meillä olisi silloin vieraita. Meillä oli neuvolasta vaaka lainassa.

Ensin vauva heräteltiin vaipanvaihdolla, tehtiin ensimmäinen syöttöpunnitus, Matias toi vauvan tissille, imettämisen jälkeen tehtiin toinen syöttöpunnitus jonka jälkeen katsottiin puuttuva lukema ja laitettiin oikea millilitramäärä tuttipulloon ja syötettiin vauvaa lisää. Se mitä vauva ei jaksanut syödä niin valuteltiin letkulla mahaan. Letku taitettiin, korkki avattiin, ruisku laitettiin paikoilleen ja siihen kaadettiin oikea määrä maitoa, letkun taitos avattiin, maito valutettiin hitaasti, taitto, ruisku pois, toinen ruisku tilalle, taitto auki ja letku huuhdettiin jäähtyneellä kv:llä eli keitetyllä vedellä mikä piti vuorokauden välein tehdä aina uusi ja jäähdyttää ja laittaa ruiskuun, ruiskusta painettiin letkuun/mahaan 2ml vettä niin hitaasti kuin voi ja sitten taitos ja korkkikiinni ja sitten taitos vasta vapaaksi ettei ilmaa menisi mahaan letkun kautta. Tästä kaikesta oli hyvä suoriutua puolessa tunnissa. Joskus meni tuntikin joka tarkoitti sitä että sama uusiksi kahden tunnin päästä. Hurjia aikoja!

Kaksi ekaa päivää kotona elin vähän ahdingossa, mutta sen jälkeen mieli on ollut todella hyvä ja onnellinen. Viimeinenkin huolenaihe tippui pois kun teho-osaston työntekijä teki kotikäynnin ja veti nenämahaletkun lopullisesti pois.

Se siitä sairaalasta ja synnytyksen jälkeisestä ajasta, toivottavasti muistin kaiken eikä tarvitse palata aiheeseen täällä enään toista kertaa. Eihän mun pakko näistä ole kirjoittaa mutta itse haluan ja samalla tää on vähän terapeuttista läpi käydä asioita ja tajuta yhä uudelleen kuinka siunattu, kiitollinen ja onnellinen mä olenkaan mun pienestä pojastani. <3 Paten seurassa ei voi olla hetkeäkään surullinen, kattokaa nyt sitä! Poika on kuin naantalin aurinko kun oppi hiljaittain hymyilemään.